Talven synkeys, lumi ja jää ovat taakse jääneitä. Kevään tulo yllättää aina yhtä ihanasti sinivuokkojen ja muuttolintujen myötä. Järven vapauduttua jäästä pääsevät saarelaiset mökeillensä. Täyteen lastatut veneet huristelevat järvellä. Asukkaiden mieli on odottava ja utelias: missä kunnossa mökki on talven jälkeen? Toivon, ettei tulisi takatalvea. Luin juuri, että kylmät pakkasyöt verottavat muuttolintuja, jos ne eivät löydä ruokaa.
Harakkapariskunta on saanut pesänsä valmiiksi ja muori on asettautunut pesään. Ukkoharakka lentelee, etsii ruokaa ja vie muorille. Minua puhuttelee ikkunan edessä olevan puun oksalle pesänsä tehneet harakat. Ne ovat niin sitoutuneet toisiinsa ja tehtäväänsä, ettei niitä häiritse mikään ulkopuolien taho. Ne toimivat niin kuin Jumala on tarkoittanut niiden toimivan. Eivät ne kyseenalaista omaa elämäänsä ja tehtäväänsä harakkana. Jeesus kehottaakin meitä katselemaan kukkia, lintuja, muurahaisia, pupuja ja kaikkea luomakuntaa, koska niissä kaikessa on meille opetus.
Raskaan talven jälkeen tuntuu kuin haluasi pöllytellä pölyt pois, ei vain ulkonaiset, vaan myös sisäiset paineet ja surut. Monien pelokkaiden ja epätietoisten kuukausien jälkeen on halu aukaista kaikki sielun kammarin ovet ja ikkunat. ”Tule valo, tule Pyhän Hengen tuuli, puhdista jokainen kolkka sisimmästäni!”
Erikoisen tärkeäksi minulle on tullut viime aikoina yhteys Jeesukseen. Uskossa on kysymys suhteesta, jonka pitäisi olla elämämme tärkein suhde. Jeesus haluaa olla elämässämme ensimmäinen, ei viimeinen. Jeesus saa usein muruset elämämme pöydältä, kun hänen tulisi olla kunniavieras. Jeesus haluaa olla elämämme kaikissa hetkissä ja tapahtumissa kanssamme. Hän haluaa jakaa surumme ja ilomme. Hän kuiskaa aina välillä: ”Älä pelkää, minä olen kanssasi.” Kuulemmeko tämän hellän äänen? Uskallammeko luottaa Jeesuksen lupaukseen, kun hän sanoi, että on kanssamme joka päivä?
Mietin, mikä olisi ollut Jumalan A-suunnitelma elämässäni? Missä olen mennyt omia teitäni, kun olisi pitänyt kuunnella ja odottaa Jumalan johdatusta? En ole kaikissa elämäni kiemuroissa niin tehnyt vaan pyrkinyt itse ratkaisemaan ongelmat ja toiminut oman ymmärrykseni mukaan. Elämä menee joutuisasti eteenpäin, ja sitten tulee päivä, jolloin ei tarvitse enää päättää tai ratkaista mitään. Silloin on tärkeintä tietää, kuka tulee hakemaan. Onko Jeesus, paras ystävä, ojentamassa kätensä ja viemässä paratiisiin, vai musta enkeli viemässä tuonelaan? Tämä on ihmisen tärkein ratkaisu, sillä ikuisuus ei lopu koskaan.
Elämme jo kesää täällä toimituksessa. Heinäkuun ohjelmakarttaa on suunniteltu ja Christina-lehden kesän suurnumero on melkein valmis. Siitä tulee ihana ja se on täynnä koskettavaa sisältöä. Syksyä kohti ollaan suunnittelemassa uusia ohjelmia. Joulukuun mainosmateriaalikin on jo kuvattu. Vaikka näin etupainotteisesti pyritään toimimaan, on silti joskus ohjelmien teossa hässäkkää. Myös kustannustoiminnan puolella pyritään tarjoamaan hyvää kesälukemista. Minulle tulee mieleen Raamatusta lause, jossa pyydetään, että auta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen. Sydämen, joka tuntee Jeesuksen. Tästä käsin on turvallista suunnitella myös tulevia tehtäviä.
Maailman myllerryksessä on hyvä tiedostaa, mistä asemasta käsin kohtaa tulevat päivät ja ajat. Kun tiedämme, että olemme taivaan kansalaisia, Jumalan lapsia ja perillisiä, ymmärrämme suhtautua oikealla tavalla kaikkeen siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessa.
”Siunatkoon Luoja askeleesi, kasvosi nosta aurinkoon!
Keveä tuuli sydämeesi valoa, vettä vihmokoon.
Jos emme pitkään aikaan kohtaa, jos tuleen, veteen hukkuu tie,
Jumala salaa lastaan johtaa, käteesi tarttuu, kotiin vie.”
Jörg Zink
Siunaten
Mirja
