Aamukahvia juoden katselin Tapiolan-kodin ikkunasta, josta on näkymä naapurin pihamaalle. Pikkuinen virkeä orava juoksentelee sinne tänne, aivan kuin sillä olisi hirveä kiire. Kurre juoksee portaita ylös, mutta sieltä hyppää pullea kani, ja niin alkaa kilpajuoksu, jossa orava kiipeää koivua pitkin ylös. Kani jää puun juurelle katselemaan. Kurre hivuttautuu alaspäin ja häntä huikkaa kiivaasti sinne tänne. Sitten alkaa taas juoksu peräkanaa pihan ympäri, kunnes orava kiipeää puuhun. Oravan ja kanin leikkiä on kiva seurata. Tämä piirileikki toistuu melko usein aina aamuisin.
Eläimet ovat kyllä sitten mukavia. Tämäkin pikkuorava asustaa pihapiirissä ja sen vikkeliä liikkeitä kun katselee, niin omat mietteet pysähtyvät ja sitä keskittyy vain katselemaan oravan hyppelyä oksalta oksalle. Se on hyvin terapeuttista. Ei ihme, että vanhusten hoivakoteihin viedään terapiaeläimiä vierailulle. Monilla vanhuksilla on ollut omia kotieläimiä tai he ovat asuneet maatiloilla, joissa on ollut karjaa. Lämpimät tunteet nousevat pintaan, kun saa silittää kissaa tai taputella koiraa. Onpa laamakin viety vanhainkoteihin käymään, ja pikkuinen poni.
Jokaisella lapsella pitäisi olla kotona jokin kotieläin, jota voisi hoitaa ja paijailla. Ilman kosketusta eläimeen jää oleminen rajalliseksi. Jumala loi ensin eläimet ja sitten Adamin. Ne olivat samaan aikaan paratiisissa ja nauttivat yhdessä Jumalan läsnäolosta. Minullakin olisi varmasti kissa, jos olisin enemmän kotona. Nyt elämäni on niin kiireistä ja olen niin paljon pois kotoa, etten voi ajatellakaan kotieläintä. Onhan minulla tuossa pihapiirissä linnut ja tämä kurre ja kani, joiden touhuja voin seurata. Kiitos Jumala niistä!
Jumalan luoma maailma on kaunis ja täydellinen. ”Koko luomakunta ikävöi ja odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Luomakunta on näet alistettu katoavaisuuden valtaan” (Room. 8:19, 20). Luonto, niin kuin ihmiset, kantavat syntiinlankeemuksen seurauksia, kunnes Jumala meidät kaikki niistä vapauttaa.
Nyt olemme vapautumassa talven vallasta. Lumet sulavat ja jäät lähtevät järvistä. Lumen ja jään alla nukkunut maa alkaa herätä ja työntää ruohonvarsia ja kukanlehtiä kohti aurinkoa. Kuinka on meidän ihmisten laita? Minne päin itseämme työnnämme? Monet ihmiset kieltävät Jumalan ja kuitenkin nauttivat Jumalan luomasta auringon lämmöstä. He kieltävät Luojan ja kuitenkin ihailevat keväällä maasta nousevia kasveja ja kukkia. Jumala on hyvä niille, jotka eivät usko Häneen, samoin kuin niille, jotka rakastavat Häntä.
Lumen alta paljastuu myös paljon rumaa. Roskat ja roina pistävät ensimmäisinä silmään. Tapiolan-kodin etupihan salaojaremontti hävitti puutarhan, ja nyt lumien sulattua on pihan näkymä todella murheellinen. Rakennusjätteet ja maasta revityt pensaat ovat sikin sokin hiekan seassa.
Ruumis rappeutuu ja vanhenee vuosi vuodelta ja se on ihan normaalia. Mutta kuinka paljon vanhaa kamaa on sisäpuolella? Ikävät muistot, väärät valinnat, koetut vääryydet ja pettymykset seuraavat meitä vuodesta toiseen. Jeesus on antanut syntimme anteeksi, kun sitä pyydämme. Mutta meidän on myös annettava anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Meidän tulee säilyttää anteeksiantava asenne ja päästää toinen toisemme vapaiksi. Kun rakkaus saa vallita sydämissämme, kodeissamme, seurakunnissamme ja koko maamme päätöksenteossa, silloin paholaisen linnoitukset on revitty maahan ja Jumalan valtakunta laajenee. Saamme uskoa henkilökohtaisesti todeksi sen, että kaikki synnit on anteeksiannettu Jeesuksen ristin tähden.
Kyselen itseltäni sitä, kuinka pieni Mirja minussa voi. Olen joitakin kertoja havahtunut voimakkaaseen ikävän tunteeseen, jossa ikään kuin kosketan omaa unohdettua pientä itseäni. Tyttöä, joka olin ja joka on edelleen sisälläni. Meissä kun on sisällä kaikki elämämme kerrokset. Kaikki ne ikävuodet, jotka olemme eläneet. Muistelen, mitä silloin sen ja sen ikäisenä ajattelin ja kuinka suunnittelin elämääni nuorena. On hyvä tuntea itsensä kokonaisena. Ei vain juuri tämän ikäisenä kun nyt olen, sillä silloin ei sydän pääse kovettumaan. Kovettumista ei heti itse huomaa, vaan vähä vähältä kuin luonnon jäätyminen se on oireetonta mutta tappavaa. Yhteys omaan sisimpään kun on poikki. Vain rakkaus voi pehmittää kovettuneen sydämen.
”Niin kuin sumusta ei saa otetta
ja niin kuin sade valuu käsistä,
käy usein ajatuksille.
Niitä on vaikea saada kokoon toisille tarjottavaksi.
Mutta joskus, kuin itsestään,
kosteus kokoontuu pisaraksi korren päähän,
ja pieni lintu virvoittuu pisarastakin.”
Mirja
