Tiedämme huomisen säätiedot, mutta osaammeko lukea aikojen merkkejä?
”Kerran jossakin tv-ohjelmassa kysyttiin katoliselta nunnalta, milloin hän ajattelee Jeesuksen tulevan. Hän sanoi, että ehkä 500 vuoden kuluttua. Jos ajattelee näin, ihminen ei valmistaudu,” raamatunopettaja Markku Veilo sanoo. ”Jeesuskin sanoi, että te pystytte kyllä arvioimaan säätä, mutta ette ymmärrä aikojen merkkejä!”
Veilo opettaa Martti Ojareksen toimittamassa Mitä on tapahtumassa pian? -opetussarjassa, joka lähetetään TV7:llä suorina lähetyksinä. Sarjan pohjalta tehty kirja ilmestyi lokakuussa ja on nyt saatavilla. Lue lisää kirjasta tästä.
Vanhan testamentin profeetta Joel julisti varoituksia oman aikansa luopuneille ihmisille. Veilon mukaan ne ovat profetioita myös muun muassa lopun ajoista. Varoitus nousevasta vihollisesta ja luopumuksen seurauksista koskettaa nyt koko maailmaa ja kaikkia ihmisiä.
Ymmärrys Jeesuksesta hämärtyy
Historioitsijatkin myöntävät, että aika on erikoinen. Koemme tiheässä tahdissa luonnonmullistuksia, kulkutauteja, talousahdinkoa, sotia ja kasvavia jännitteitä valtioiden välillä.
Moni miettii, miksi pahuus tuntuu nostavan päätään kaikkialla. Elokuvat ja kirjat tuntuvat saavan yhä raaempia ja pimeämpiä sävyjä. Tavallinen tallaajakin tuntuu reagoivan aiempaa herkemmin vihalla. Ihan kuin jotain olisi vinksahtamassa koko maailmassa. Kirjaston lastenhyllyt täyttyvät noitaoppaista, vaikka noituus vielä muutama sukupolvi takaperin ymmärrettiin pahaksi ja varottavaksi. Monet eivät usko Raamatun Jumalaan mutta touhuavat sujuvasti henkioppaiden kanssa rinnakkaistodellisuuksissa ymmärtämättä, mitä ne edustavat.
Sanalla sanoen pimeyden piiriin kuuluvat asiat tekevät tuloaan uudeksi normaaliksi. Pimeyden arvot hiipivät asenteisiin, tuntemuksiin ja yhteiskunnallisiin arvoihin. Ihmiset ponnistelevat hyvän elämän ja henkisen tasapainon hyväksi, mutta ne tuntuvat liukuvan yhä kauemmas. Arvokas ymmärrys Jeesuksesta hämärtyy.
Viimeiset seitsemän vuotta
Ilmestyskirja kertoo maailman viimeisestä seitsemästä vuodesta. Niiden lopulla Antikristus, toisin sanoen pahuus itse, pitää hetken aikaa pidäkkeettä hallintavaltaa maailmassa. Raamatun mukaan sen mittaluokan ahdistusta ei ole nähty ihmiskunnan historiassa. Veilo tulkitsee, että tämän ajanjakson puoliväliin ajoittuu Herran päivä, jolloin Jeesus noutaa omansa.
Jeesuksen paluuta edeltää Raamatun mukaan tiettyjä asioita. ”Ensimmäinen on tämä, mitä Joel sanoo, joka löytyy myös Ilmestyskirjassa: aurinko ja kuu pimenevät. Tässäkin on hengellinen sanoma. Psalmin 84 mukaan Herra Jumala on aurinko ja kilpi. Kuu kuvaa seurakuntaa, jonka tulisi heijastaa Kristusta, auringon valoa. Eli kun aurinko pimenee, kuukin pimenee. Se viittaa myös luopumukseen, joka on jo laajaa länsimaissa.”
Toinen tärkeä merkki on, että totuus Jumalan tahdosta katoaa. Raamatun arvovalta poljetaan alas ja sisältö vääristellään.
Lisäksi osa kristikansasta alkaa tehdä kompromisseja. Niiden avulla he saavat hyväksyntää maailman keskuudessa, mutta vieraantuvat pois Jumalasta.
Jeesuksen paluu on lähellä
Raamatussa sanotaan, että Jumala lisää ymmärrystä lopun aikoina, toisin sanoen avaa asioita sitä mukaa kun ne tulevat ajankohtaiseksi. Tänä päivänä saatavat profetiat vahvistavat niitä, jotka on talletettu Raamatun kirjoihin. Kristikansa kautta maailman on yhtä mieltä siitä, että merkit viittaavat Jeesuksen paluun olevan hyvin lähellä.
”Tiedämme, että Antikristus ottaa viimeisinä vuosina hallintavallan jumalattomista ihmisistä. Mutta Hesekielin kirjan sanoin Jeesus itse vetää miekkaa tupesta. Herran päivänä Jeesus ottaa hallintavallan seurakunnasta, sen jälkeen koko maailmasta. Tarkoitus ei ole pelotella ihmisiä pahuuden kasvulla vaan kannustaa etsimään turvapaikkaa Jeesuksen luota. Jeesuksen seuraajille Herran päivä on ilon päivä.”
Raamattu luonnehtii sattuvasti, että pimeys kiehtoo ja kietoo. Sen voiman ymmärtää yleensä vasta, kun on pimeällä puolella sellaisessa koukussa, ettei pääsekään pois, vaikka haluaisi.
Tällöin on hyvä muistaa, miksi Jeesuksen nimi on Vapahtaja. Pahuuden voittokulku on väliaikaista. Jeesukseen turvaavalla on onnellinen loppu.
Teksti: Anne-Riitta Isohella
Artikkeli on ilmestynyt TV7 Uutiset 3/2024