Kristityt paastoavat ja rukoilevat Suomen puolesta 21. – 22.10.

image

Kiitämme Jumalaa siitä, että hän kokosi elokuussa Muurinaukossa-paastopäivän ohjelmaan suuren joukon esirukoilijoita tänä kriittisenä aikana. Saimme kuulla myös suoran lähetyksen Joensuun kaupungintalolta, jossa Joensuun kaupunginjohtaja, Juuan kunnanjohtaja sekä aluesairaalan psykiatrian ylilääkäri kertoivat alueensa rukousaiheista.

Katso Muuriaukossa-paastopäivä 27.8. TV7 Arkistossa.

Herra haluaa kuulla Suomen äänen kaikista maakunnista ja hän vastaa, kun yhdessä pyydämme häneltä apua!

Jatketaan rukousmuurin rakentamista yhdessä

Jatketaan yhdessä rukousta ja työtä niin, että Suomi kääntyy jälleen Jumalan puoleen. Nyt on Jumalan aika Suomelle.

”…me kaikki palasimme takaisin muurille, jokainen omaan työhönsä. Siitä päivästä alkaen puolet palvelijoistani teki työtä ja puolet oli varustautunut keihäillä, kilvillä, jousilla ja rintahaarniskoilla. Päälliköt olivat koko Juudan heimon tukena sen rakentaessa muuria. Taakkojen ja kuormien kantajat tekivät toisella kädellään työtä, toisessa he pitivät asetta. Kullakin rakentajalla oli miekka vyöllään työtä tehdessään.” (Neh. 4: 9-12)

Muurinaukossa-paastopäivän suora esirukousohjelma to 22.10. klo 18.30

Paastopäivän rukousohjelmassa rukoilemme kansan, esivallan ja maakuntien ja kotien rukousaiheiden puolesta. Odotamme myös Herran puhuvan ja kuuntelemme, mitä hän vastaa rukouksiimme. Kannamme myös Israelin Herran eteen.

Maakuntien rukousaiheet näkyvästi esillä

Jokaisessa esirukousohjelmassa vierailemme eri maakunnassa ja jaamme kuulumisia maakunnan rukoilijoilta. Lokakuun ohjelmassa kuulemme Satakunnan maakuntaterveiset suorana lähetyksenä Porista. Kaupungin ja maakunnan edustajat kertovat ajankohtaisia rukousaiheitaan, ja rukoilemme niiden puolesta paikallisten rukoilijoiden johdolla.

Jos haluat tuoda oman maakuntasi rukousaiheet Muurinaukossa-paastopäivän ohjelmaan ja yhteiseen rukoukseen, ota yhteyttä rukouskoordinaattori Marita Rautioon, marita.rautio@tv7.fi tai 050 569 7377.

Lähetä rukousaiheesi jo ennakkoon

Muurinaukossa-paastopäivä -ohjelmaan voit lähettää jo etukäteen kotiin, uskoon ja isänmaahan liittyviä rukousaiheita sähköpostitse osoitteella muurinaukossa@tv7.fi tai soittamalla p. 09 756 2520.

Esirukoilijoita johtavat Martti ja Mirja Ojares. Rukous- ja paastoryhmien ei tarvitse ilmoittautua etukäteen mukaan.

Paastoaika 21.10. klo 18.00 – 22.10. klo 18.00

Rukousohjelmaa edeltää vuorokauden pituinen paastopäivä, joka alkaa keskiviikkona 21.10. klo 18.00 ja päättyy torstaina 22.10. klo 18.00.
Raamattu antaa monia rohkaisevia esimerkkejä siitä, kuinka yhteinen paasto toi voiton Israelin kansan suurissa vaikeuksissa. Otetaan paastoase käyttöön!


Merkitse muistiin vuoden 2020 viimei
nen Muurinaukossa-paastopäivä, 17.12.2020.

Katso myös nämä:
Muurinaukossa-rukousarmeija
Paastoa ja rukousta Suomen puolesta