Kevään merkkejä

image

Totesin jälleen oman rajoittuneisuuteni. Ostimme omenapuun leikkaussahan, ja kun siitä yritimme koota vain paria osaa paikalleen, ei se onnistunut. Aina sama ongelma, kun on jotain koottavaa. Pieneen lappusen on piirretty ohje, josta pitäisi saada selvää. Siinä sitten pyöritellään ja koetellaan. Joskus osat loksahtavat paikalleen, usein eivät loksahda. Onneksi meillä on nuoria fiksuja lapsia ja työntekijöitä, joita pyydetään avuksi. On vain niin turhauttavaa näperrellä näiden tee-se-itse-tavaroiden kanssa.

Arvostan suuresti kaikkia teknisesti osaavia ja remonttia tekeviä ihmisiä. Ihailen, kuinka hienosti ja vaivattoman näköisesti he suoriutuvat mielestäni todella vaikeista töistä ja tehtävistä. Jokaisella on jokin lahja tai joitain lahjoja. Vielä kun saa koulutusta ja opastusta, erityisosaaminen lisääntyy. Jumala on antanut viisautta, jolla ihmiskunta on selviytynyt ja selviytyy vaikeista ajoista eteenpäin. Monet suuret keksinnöt ja ideat ovat syntyneet uninäyn kautta.

Jumala puhuu tavalla ja toisella. Kun rukoilen jotain asiaa ja ratkaisua vaikeisiin kysymyksiin, seuraan, miten Jumala vastaa ja mitä kautta Hän vahvistaa asioita, jotta tiedän, miten toimia. Kyselemme usein, miten voimme kuulla Jumalan äänen. Eliakin meni luolaan, ja vaikka tulivat myrskyt ja sateet, Jumala ei puhunut niiden kautta. Mutta hiljaisen tuulenvireen kautta kuuli Elia Jumalan äänen. Pyhä palvonta kauniin ja hiljaisen musiikin säestämänä on minusta ihanaa. Siinä Jumalan läsnäolossa kuulee ja tiedostaa, kuinka Pyhä Henki nostaa ajatuksia ja sanomia mieleen.

Kova ylistysmusiikki taas on riehakasta iloitsemista Isän edessä. Siinä annamme ilon ja kiitoksen virrata Jumalan valtaistuimelle. Sekin on tarpeellista; iloita ja irrotella oikein kunnolla. Nuortenkaan ei tarvitse lähteä diskoihin tanssimaan, vaan he saavat tanssia Jumalan kiitoslaulun ja musiikin soidessa niin kuin kuningas Daavid teki, kun oli oikein iloinen. ”On ihanata ylistää sinua, Jumalamme, ja laulain kiittää armoas, hyvyyttään kohtahamme”, tutussa virressä lauletaan.

Ihailen ihmisiä, jotka katsovat asioita aina positiiviselta puolelta. Heidän asennoitumisensa kurjaltakin tuntuviin tapahtumiin ja ikävyyksiin on myönteistä. Tällaisia ihmisiä on vähemmän mutta heidän vaikutuksensa muihin on vahva. Iloinen ja rauhallinen elämänasenne on Jumalan lahja ihmiselle. Tällaisia ihmisiä on mukava tavata.

Yllättäen saimme kuulla, että Matkahuolto ei kuljeta enää TV7 Uutiset -lehteämme. He sanoivat sopimuksen irti. Mietin mielessäni, onko tämä jo merkki uskonvainoista. Nyt on selvitettävä, miten vastaisuudessa saamme lehtipinot jakajille. Posti on tietenkin yksi mahdollinen lehtien kuljettaja. Tässä tehtävässä olen huomannut, että aina on joku ongelma selvitettävänä. Ihan rauhallista ja jouhevaa aikaa ei juurikaan ole. Ongelmien selvittelyihin ja ratkaisujen etsimiseen menee aikaa, voimia ja usein myös rahaa.

Kevättä on kylmästä säästä huolimatta ilmassa, kun jokavuotiset harakkaystävämme ovat taas pesäntekopuuhissa. Ne keräävät ahkerasti oksia naapurin isoon sypressipuuhun. Orava käy välillä kiusaamassa ja silloin alkaa kova takaa-ajo. No, hatara kuin harakan pesä, sanotaan, joten kovin kummoisia eivät harakan pesäntekomateriaalit ole. Risu sieltä, toinen täältä.

Christina-lehti on oikoluennassa tällä viikolla ja ensi viikko on painoviikko. Sitten lehti taas putkahtaa valmiina pakettina postiluukusta tilaajille. Lehti on mielestäni oikein hyvä. Arvostan naisten kanssa tehtävää työtä ja iloitsen, kun saamme lukea monen naisen elämänmatkan varrella eletyistä kokemuksista. Usko Jumalaan on kantanut ja kantaa. Moni on lehden tilannut, mutta kun lasku tulee, he peruvat tilauksen. Se on vähän kurjaa, sillä tilaus ajetaan tilaus- ja laskutusjärjestelmään. Kun se sitten perutaan, on tehty työtä turhaan. Kaikki tiedot on purettava pois. Olisikohan mietittävä ensin, onko minulla varaa maksaa lehti, ja harkinnan jälkeen vasta tilata. Uskon, että Jumala antaa meille terveen harkinnan hengen, kun sitä häneltä pyydämme.

”Hauras lumikello, rohkea krookus, urhoollisesti läpi lumen ja jään valoon ja aurinkoon.
Kevään kukkiva ihme saa kivun kohmeessa hyytyneen mielenkin uskomaan: valo voittaa.
Ilo palaa vielä. Jonain päivänä ilo syttyy yönitkuista kirveleviin silmiin.”

Maaria Leinonen

 

Mirja