Paastoa ja rukousta Suomen puolesta -ohjelmassa luettiin suorassa lähetyksessä John Fennin saama profetia Suomelle. Profetian voit lukea uudelleen tästä:
–Rukoilin Suomen puolesta ja olin huolissani siitä, miten provosoiva ja aggressiivinen asenne Venäjällä on länteen päin. Kysyin rukouksessa Isältä sanaa Suomelle.
Näin oitis näyn, jonka olin jo nähnyt aikaisemmin muutama vuosi sitten. Siinä enkeleitä seisoo rinta rinnan käsivarret ristissä rintansa päällä Suomen itärajalla Venäjää kohti katsoen. He olivat aivan vieri vieressä. Heidän olkapäänsä koskettivat toisiaan eikä heidän välissään ollut rakoa.
Näyssä perspektiivini vaihtui niin, että aivan kuin olisin leijaillut ilmassa, ja katsoin alas itärajalle. Yhtäkkiä minua vedettiin taaksepäin niin, että näin koko Suomen laajemmin. Huomasin, että läntinen ja eteläinen raja olivat avoinna. Kysyin heti: ”Isä, näytät minulle, että maan läntiset ja eteläiset osat jäävät avoimiksi. Mikä tulee olemaan niiden puolustus?”
Jumala alkoi kertoa: ”Olet oikeassa, mutta niiden puolustus ei ole sellainen kuin luulet. Juuri länteen ja etelään Minä tulen liikkumaan Henkeni kautta. Liikun Suomesta toisiin Pohjoismaihin ja Euroopan maihin. Mukanani on ilmestys minun rakkaudestani, Isän rakkaudesta, heitä kohtaan. Minun rakkauteni ilmestyksessä tulee olemaan kolme päätekijää, joista yksi on koteihin perustuvat seurakunnat.”
Heti sen jälkeen näin näyn, joka oli samankaltainen kuin se, minkä olen kuullut muiden kuvailevan. Tämä näky oli kuitenkin yksityiskohtaisempi. Siinä oli tuhansia pieniä tulia palamassa kodeissa kautta koko maan, mikä edustaa Isän valoa ja elämää noissa kotikokouksissa.
Jumala jatkoi ja sanoi, että myös luterilaisella kirkolla ja muilla protestanteilla tulee olemaan ilmestys. Se merkitsee niitä kolmea päätekijää, joista Hän puhui aiemmin. Lyhyesti sanottuna – Isän tuntemisen liikehdintä nousee koko Suomessa ja se tulee virtaamaan myös muihin maihin.