Jeesuksessa yhteys on totta

image

Lentokone laskeutui Seutulan lentokentälle paksun pilviverhon läpi. Maa oli musta ja synkän näköinen ylhäältä päin katsottuna. Rukous nousi Herran puoleen, että ilmavalloista ja maan kamaralta poistuu pimeyden valta, ja Jumalan armon auringon säteet valaisivat niin taivaan kuin maanpiirin. Pimeyttä on kaikkialla, mutta kun aurinko tulee esiin, poistuu pimeys. Siellä missä Jumalan henki liikkuu, siellä on toivoa ja uskoa huomiseen, jota tämä rakas isänmaa todella kipeästi tarvitsee.

Matkallamme Floridassa Martti puhui luterilaisessa kirkossa ja helluntaiseurakunnassa. Toimittaja kävi meitä haastattelemassa TV7-kanavasta. Ihmeellistä on katsoa kanavan ohjelmia toisella puolen maailmaa! Olemme olleet siunattuja, kun saamme kertoa, kuinka suuri ja armollinen Jumala meillä on. Jeesuksen ristin sovitustyö kattaa koko maailman synnit. Jospa aina kiiruhtaisimme ristin juurelle tunnustamaan syntimme, että voisimme vaeltaa vapaana ja rauha sydämessä. Kun kättelimme jumalanpalveluksen jälkeen kirkossa olevia, kuulin monilta Floridassa asuvalta suomalaiselta, kuinka he katsovat TV7-kanavaa ja kiittivät kovasti ohjelmista.

Evankeliumia on saarnattu kahdentuhannen vuoden aikana. Kaksitoista opetuslasta lähti Jeesuksen käskystä viemään evankeliumia kaikkeen maailmaan, eikä silloin ollut minkäänlaista mediaa. Siitä lähti tämä ihmeellinen evankeliumi leviämään ja laajenemaan maailman ääriin. Jumalan armosta ja ystävien tuella on kristillinen suomalainen TV7-kanava levittänyt samaa pelastussanomaa, jota apostoli Paavali levitti kulkien jalan ja seilaten merellä ympäri sen aikaista maailmaa. Nyt meillä on sähköinen media käytössämme, joten se on valjastettava evankeliumin levittämiseen.

Evankeliumi ei ole vain yhden maan tai yhden seurakunnan yksityisomaisuutta. Se kuuluu jokaiselle ihmiselle sellaisena kuin se on Raamatussa julistettu. Oli koskettavaa kuulla, kuinka kirkossa, jossa kävimme, rukoiltiin jumalanpalveluksen esirukouksessa Israelin kansan ja maan puolesta. Tämä esirukous on monissa Suomen kirkoissa lopetettu. Kuitenkin Raamatussa kehotetaan siunaamaan Israelia ja rukoilemaan rauhaa Jerusalemille. Evankeliumia ei voi kukaan omia, vaan Pyhä Henki on vapaa henki ja hän vaikuttaa kaikkialla, missä nöyrin sydämin rukoillaan Jumalaa. On tärkeää, että TV7-kanava on yhteiskristillinen kanava, sillä kun Jumala yhdistää, ei siinä kysellä, mihin seurakuntaan tai kirkkoon kuulutaan, vaan onko Jeesus sydämemme Herra. Näin jokainen voi tulla uskovien yhteyteen, sillä auki nyt on kädet Jeesuksen aina, myös minut helmaansa sulkeakseen.

Asuimme ystävämme omistamassa vuokratalossa. Asunto oli tilava ja kaunis. Pihalla oli oma uima-allas, jonne pulahdimme heti aamulla herättyämme. Illalla, kun pimeys oli jo laskeutunut, menin uimaan. Siinä polskiessa oli sydän kiitosta täynnä ja ylistin Jumalaa. Asunto oli rauhallisella ja kauniilla paikalla, mutta ilman autoa sieltä ei päässyt mihinkään. Niinpä vuokrasimme auton viikoksi. Liikenne nelikaistaisella moottoritiellä oli melkoinen, mutta sinne sekaan kun meni, niin samat liikennesäännöt siellä toimi kuin Suomessa. Pitemmälle matkoille saimme kyytiä vuokraisännältämme. Floridassa olo-aika oli sen verran lyhyt, ettemme halunneet lähteä ajelemaan pitkiä matkoja.

Minä olin ensimmäistä kertaa Amerikan mantereella. Sain nähdä presidentin huvilan ja rikkaiden mahtavia palatseja meren rannalla. Näin myös pieniä ja vaatimattomia mutta hyvin hoidettuja taloja, joissa muun muassa eteläamerikkalaiset maahanmuuttajat asuvat. Mietin tätä suurta vastakohtaa elintasossa. Kuitenkin pieni koti, jossa on hyvä ja turvallista olla, on parempi kuin suuri linna, jossa ei rauhaa ole. Rukoilin, että kokoaisin aarteita taivaaseen, en tänne maailmaan, jossa kaikki tavara ja omaisuus voi hävitä nopeasti. Ihmisen mieli ja ajatukset ovat siellä, missä sydän on. Meillä on Jumalan tuntemisessa ja Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta tulevaisuus ja toivo:

Herra, heidän Jumalansa,
on sinä päivänä auttava heitä, kansaansa:
sillä he ovat kruunuun kiinnitettyjä kiviä,
jotka kohoavat yli hänen maansa.
Sillä kuinka suuri onkaan oleva heidän onnensa,
heidän ihanuutensa.
Vilja saa kasvamaan nuorukaiset ja rypälemehu neitsyet!
(Sakarja 9:16-17)

Siunaten, Mirja