TV7-kanavalla vuodesta 2007 asti elävää sanaa jakanut Eliina Heinonen sai taivaskutsun kesä-heinäkuun vaihteessa. Mielenkiintoiset keskustelut ja kaunis savonmurteella esiin tuotu huumori ovat vaienneet tältä erää.
Moni jää häntä kaipaamaan myös TV7:llä. Yhteistyö oli aina mutkatonta ja toimivaa, Eliinan lausumat sanat täynnä totuutta ja toivoa.
Eliina sai diagnoosin jo vuonna 2019, jolloin hänestä tehtiin myös haastattelu lehteen. Sillä kertaa Jumala näki parhaaksi parantaa tyttärensä. Eliina sai jatkaa vielä kaikki nämä vuodet. TV7 Arkissa on mahtava pankki Eliinan eväitä meille kaikille matkallamme nautittavaksi.
Eliinan muisto-ohjelma lähetetään torstaina 24.8. klo 18.30 Eliinan eväiden esityspaikalla.
Haluamme nostaa vielä kerran myös 2019 lehteen kirjoitetun haastattelun kaikkien luettavaksi. Ottaa opiksi Eliinan opetuksista ja mallia Jumalan tuntemisen syvyydestä. Kiitos Jeesus elävistä sanoista joita Eliinan elämän kautta meille annoit.
Päämäärä siintää silmissä
Parantumatonta syöpää sairastava Eliina Heinonen kokee tilanteensa keskellä rauhaa ja tarkoitusta. Hän luottaa, että Jumala tietää hänen päiviensä määrän.
”Kuulin tammikuun alussa (2019) sairastavani aggressiivista parantumatonta syöpää”, Eliina Heinonen kertoo. ”Lääkäri ei ole luvannut minulle useita vuosia mutta tiedän, että päiväni ovat Jumalan kädessä. Hän pystyy parantamaan minut kokonaan tai Hän ottaa minut luoksensa, kun saan työni maan päällä päätökseen. Lääkärikäynnillä kerroin lääkärillekin Jeesuksesta, kun en vain malttanut olla kertomatta.”
Eliina on sairastellut elämässään aiemminkin. ”Paholainen on yrittänyt laittaa minut päiviltä elämäni alusta saakka, koska olen sen kannalta tämmöinen tuholainen”, hän veistelee. ”Mutta Jumala on valinnut minut jo ennen syntymääni julistamaan evankeliumia.”
Evankeliumia Eliina tahtookin julistaa niin kauan kuin on mahdollista. Jälkeenjääville sukupolville hänellä on tärkeä viesti.
”Haluan muistuttaa vanhempia, että kun perheeseen syntyy lapsi, on tärkeää puhua Jeesuksesta ja turvallisesta Taivaan Isästä jo pienestä pitäen”, Eliina sanoo. ”Tuntuu pahalta, kun lapset kävelevät ja juttelevat kirkossa, ja heitä arvostellaan sen vuoksi. Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Usko tulee parhaiten esiin tavallisessa arjessa, ennen kaikkea rakkautena, hellyytenä ja siinä, kun pyydetään anteeksi.”
Äidin taivaslaulut kantoivat
Eliinan oma lapsuus ei ollut helppo, mutta hän on kiitollinen äitinsä jättämästä hengellisestä perinnöstä. ”Olin ottolapsi, ja äitini ei osannut arvostaa minua”, hän kertoo. ”Hän ei kuitenkaan tehnyt sitä pahuuttaan vaan hän olisi toivonut omaa lasta. Äiti kuitenkin lauloi hengellisiä lauluja päivät pitkät ja välitti minulle ihanan kuvan armollisesta Taivaan Isästä. Se kantoi myös silloin, kun uskoin Jumalan tuominneen minut.”
Eliinalle tehtiin nuorena naisena abortti ja pitkään hän pelkäsi, että se oli synti, jota hän ei saisi anteeksi. ”Ajattelin, että menen helvettiin, ja yritin täyttää päiväni työllä, jotta olisi edes hetki, jolloin en ajattelisi asiaa”, Eliina kertoo. Vain 37-vuotiaana sain ensimmäisen aivohalvaukseni. Kun saavuin sairaalasta kotiin, joku oli tuonut minulle sinne kirjan, jossa kerrottiin, miten voi pelastua. Kerrottiin, että pelastusratkaisun tekeminen on yksinkertaista: meidän tarvitsee vain mennä tyhjin käsin Herran eteen. Kirjassa kerrottiin, kuinka Jeesus sovitti kaikki syntimme Golgatan keskimmäisellä ristillä. Ymmärsin, että aborttikin oli annettu anteeksi ja vauva on Jumalan luona taivaassa. Päätin, että vähintä, mitä voin Jumalalle antaa, on koko loppuelämäni. Sen jälkeen en ole kysellyt palvelushintaa vaan luottanut siihen, että kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat.”
Meistä jokainen voi olla omalla paikallaan evankelista, Eliina rohkaisee. ”Sen jälkeen kun on löytänyt Jeesuksen, se on tarkoitettu niin. En tarkoita tuputtamista, mutta työkavereille voi vaikka mainita, että on käynyt pyhänä kirkossa. Silloin ihmiset seuraavat sinua ja saat olla Jumalan viides evankeliumi, vaikka et sanoisi sanaakaan.” Tosin ei evankeliumin totuuskaan monimutkainen ole, evankelista tietää. ”Kun murehdin myöhempien aivohalvausteni yhteydessä, menetänkö huonontuneen muistini vuoksi kykyni kertoa evankeliumia, niin eräs ystävä lohdutti kysymällä, kuka on Jumalan Poika ja miten pelastutaan. Huomasin, että osasin vastata ’Jeesus’ ja ’armosta’. Muutahan ei tarvitsekaan tietää.”
Yliluonnollinen rauha
Eliina on myös aina kertonut elämästään avoimesti niin kirjassaan kuin puhuessaan tv:ssä tai erilaisissa tapahtumissa. Hän on iloinen siitä, että kaunistelematta kuvattu ja rehellinen elämäntarina on herättänyt uskon monissa kuulijoissaan. Nyt hän valmistautuu tulevaisuuteen, joka on tuntematon mutta jonne hän eräänä päivänä astuu turvallisten käsivarsien kannattelemana.
”Kun kuulin diagnoosistani, en pelästynyt lainkaan vaan minulla oli täysi rauha”, hän kertoo. ”Tiedän, mihin menen, ja Jumala on näyttänyt minulle siitä näkyjä. Kun mietin erästä edesmennyttä ystävääni, minulle näytettiin avara tila, jossa ystäväni oli. Minä en nähnyt sen enempää mutta näin hänen kasvonsa. Hänen kasvoillaan oli suunnaton riemu, kun hän näki ne työt, jotka odottivat häntä taivaassa. Minäkin lähden sinne töihin. Totta kai minua saa surra ja itkeä, kun tulee ikävä, mutta itse olen juuri nyt äärettömän onnellinen.”
Yhden ajatuksen Eliina haluaa vielä jättää. ”Ei kävellä ihmisten ohi”, hän toivoo. ”Ei vastata vain, että ihan hyvää kuuluu. Kun uskallamme sanoa, miten todella voimme, silloin kohtaamme toisemme aidosti. Ei arvostellen eikä tuomiten vaan rakastaen.”