Ajellessani Lohjansaareen katselen kauniita sinisin ja valkoisin kukin kukkivia syreenipensaita sekä pihlajia, joissa on valkoiset kukinnot. Vaaleana kukkaverhona kukkivat omenapuut kaunistavat pihoja. Omenatarhat, joita Lohjansaaressa on paljon, levittyvät valkoisena peltona. Keltaisena loistavat voikukat reunustavat tienviertä.
Jumala ei todellakaan pihistellyt luodessaan tämän kaiken. Puut ja pensaat ja kaikkinainen kukkaloisto kertovat meille Luojasta, joka antaa runsain mitoin kaikkinaista kaunista ja hyvää.
Kiitollisuus siitä, että voin vielä nähdä ja kokea tämän kevään, täyttää mieleni. Mitä sitten, vaikka en ehdi tehdä kaikkea, mitä pitäisi? Kevätkesän aurinko paljastaa pesemättömät ikkunat. Ruoho kasvaa ja kukat nousevat maasta, vaikka syksyn lehdet ovat jääneet haravoimatta. Kukkapenkissä rehottavat rikkaruohot, mutta minä elän ja hengitän. On ihana huomata, että emme pysty estämään esiin pyrkivää elämää. Kuulen iltaisin mustarastaan laulun, voin aamulla nousta vuoteesta ja keittää kahvin. Voin lähteä, ja on paikka minne palata. Tavallisen ihmisen tavallinen elämä on parasta elämää.
Tulen juuri kodista, josta ikäiseni nainen on lähtenyt pitkän sairauden jälkeen ensin saattohoitokotiin ja sieltä taivaan kotiin. Koti on sotkuinen ja jotenkin kylmä. Tämä yksin asuva ystävä on yrittänyt selvitä kotonaan mahdollisimman kauan, mutta sitten on lähdön aika tullut. Katson piirustuslehtiötä, johon hän on piirtänyt kuvia puista ja linnuista. Keväiset omenapuut ja syreenit jäivät häneltä näkemättä, mutta nyt hän varmaan katselee taivaallisia puutarhoja. Raamattu on auki pöydällä ja alleviivaus kohdassa, jossa kehotetaan antamaan anteeksi.
Anteeksiantamattomuus on kuin kylmä kivi, johon jäämme istumaan ja palelemaan. Vain Jeesus voi antaa syntejä anteeksi, ja Hänen voimassaan pystymme pyytämään anteeksiantoa ja armahtamaan toinen toistamme. Jumalan armon aurinko alkaa lämmittää sydäntä ja elämän matkaa voi käydä taas kevein askelin. Eteenpäin meno on mahdotonta, jos katsoo koko ajan taaksepäin.
Jeesus haluaa, että annamme koko ajatuselämämme Hänelle, Jeesukselle Kristukselle. Kun Jeesus asuu meissä, on meillä aina valot päällä. Silmät ovat sielun peili, sanotaan, ja kyllä ihmisten silmistä näkeekin, kuka talossa asuu. Näen usein ihmisten silmistä ja katseesta, kuinka he voivat. Varsinkin, jos on tutuista ihmisistä kyse. Vaikka en puhu mitään, saattaa keskustelu mennä asioihin, jotka mieltä painavat tai joista on huolta. Asioiden ja tuntemusten jakaminen ja yhdessä rukoillen asioiden vieminen Jumalan eteen Jeesuksen nimessä on vapauttavaa ja lohdullista.
Joudun aina välillä kovinkin vaikeiden asioiden kanssa tekemisiin. Rukoilen silloin, että Jumala sanojensa mukaan tekee tiet korpeen ja virrat erämaahan. Että Hän aukaisisi myös minun asioissani tien korpeen silloin, kun tie näyttää mahdottomalta kulkea ja on vaikea päästä eteenpäin. Jumalan sana on jalkaini lamppu ja valkeus tielläni. Jumala katsoo aina lopusta alkuun ja Hän tietää, kuinka pitää toimia. Tämän viisauden ja tiedon varassa on hyvä uskaltaa ja luottaa Jumalan johdatukseen. Ovi eteenpäin aukeaa aina oikella hetkellä, ei liian aikaisin eikä liian myöhään. Odottaminen on vain niin vaikeaa. Minulla on jo vuosia kestänyt odotus, toive, jonka kannan aina uudestaan ja uudestaan Jumalan valtaistuimen eteen. En ole saanut vielä vastausta, mutta en anna periksi vaan jatkan rukoilemista. Jossain vaiheessa rukousmalja täyttyy ja aivan odottamatta saan vastauksen rukoukseeni. Näin uskon ja odotan tapahtuvaksi.
Ilo sen pitäisi olla – jokaisen uuden aamun
valon määrästä väristä riippumatta.
Pilvinen tai aurinkoinen,
sinihämäräinen, epätoivonharmaa.
Mikä tahansa mutta uusi päivä
mahdollisuuksia täysi!
Ehkä juuri tämä on se päivä,
jota ei koskaan unohda,
jonka jälkeen kaikki on toisin.
Maaria Leinonen
Mirja