28.7.2021

Jeesus sanoi heille: ”Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa. Joh 12 : 35 Jeesuksella on vakavat sanat sinulle ja minulle. Sinun on otettava julistus Jeesuksesta vastaan silloin, kun sen kuulet. Muuten saa synnin pimeys … Lue lisää

27.7.2021

Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva. Ef 5: 14 Legenda seitsemästä kristitystä efesolaisnuorukaisesta kertoo, kuinka he onnistuivat pakenemaan 200-luvulla keisari Deciuksen vainoja luolaan. He nukahtivat, ja unta kesti lähes 200 vuotta. Tämän muistoksi vietetään Suomessakin ”unikeon” päivää, jota kutsutaan useissa maissa ”seitsemän nukkujan päiväksi”. Suomessa on leikkimielisesti vakiintunut tapa … Lue lisää

26.7.2021

Olihan synti maailmassa ennen lain antamistakin, mutta missä lakia ei ole, siellä ei synneistä pidetä kirjaa. Room 5: 13 Näin kerran työmatkalla bussipysäkin katokseen töhrittynä sanat: lait tekevät meistä rikollisia. Töhrijä ilmaisi yhteiskunnassa vallitsevan totuuden. Jos ei ole lakeja rikottavaksi, niin ei ole myöskään lainrikkojia. Siksi lait tekevät ihmisistä rikollisia. Kirjoittaja ei varmaankaan ajatellut, kuinka … Lue lisää

25.7.2021

Lähetän sinut pakanoiden pariin avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo. He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun, ja heillä on oleva paikkansa niiden joukossa, jotka Jumala on pyhittänyt. Apt 26: 17,18 Kuningas Agrippan edessä Paavali kertoo, kuinka Jeesus, sokaisevassa kirkkaudessaan, kohtasi hänet Damaskoksen tiellä. Ja hänelle, uskovien vainoojalle, … Lue lisää

24.7.2021

Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää. Ps 138: 7 Näin kirjoittaa Daavid. Onko menossa vaihe, kun Daavid pakenee murhanhimoista kuningas Saulia? Vai pakeneeko hän poikaansa Absalomia, joka tavoittelee hänen henkeään? Emme tiedä. Mutta sen tiedämme, että Herra antoi Daavidille voimaa elää. Daavid sai myös voiman kahdesti säästää Saulin hengen eikä kohottaa … Lue lisää

23.7.2021

”Olen valmistanut aterian, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!” Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen. Matt 22: 4,5,8 Jeesus kertoo tässä vertausta kuninkaanpojan häistä. Kutsut oli lähetetty. Kaikki oli valmiina, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Ystäväni, tämä kutsuvertaus on ajaton. Kutsu on … Lue lisää

22.7.2021

Lähtekää, menkää ulos porteista, valmistakaa tie kansalle, valmistakaa, tasoittakaa valtatie, raivatkaa pois kivet, kohottakaa lippu merkiksi kansoille! Jes 62: 10 Kristitty koptipappi, Zakaria Botros, jonka päästä al-Qaidan terroristijärjestö oli luvannut 60 miljoonan dollarin palkkion, vieraili 26.5.2012 Helsingissä. Hän puhui tästä Jesajan kirjan jakeesta elämän ohjeena meille veltostuneillle länsimaalaisille kristityille. Ensiksi hän kehotti meitä lähtemään ulos … Lue lisää

21.7.2021

Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä. Luuk 21: 28 Näillä sanoilla Jeesus haluaa rohkaista arkoja opetuslapsiaan. Juuri edellä Hän on puhunut heille niistä vaikeista ajoista, jotka kohtaavat ihmiskuntaa, ennen kuin Hän tulee aikojen täyttyessä. Tämä rohkaisu on myös tarkoitettu meille, tämän pimenevän ajan kristityille. Voimme nostaa päämme rohkaistuneina. … Lue lisää

20.7.2021

Myös Mooseksen tekemän pronssikäärmeen hän löi palasiksi. Aina niihin päiviin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja tälle käärmeelle, jota kutsuttiin Nehustaniksi. 2 Kun 18: 4 Erämaavaelluksen aikana myrkkykäärmeet kerran kävivät kansan kimppuun. Silloin Mooses teki Herran käskystä pronssikäärmeen tangon päähän. Kun pureman saanut katsoi sitä, hän jäi henkiin. Vuosisatojen saatossa pronssikäärmeestä tuli kuitenkin kansalle ”epäjumala”, jolle … Lue lisää

19.7.2021

Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita. Joh 8: 36 Lääkäri kertoi potilaalle, joka sairasti Bürgerin tautia, että tämän olisi lakattava tupakoimasta, tai muutoin jalka jouduttaisiin katkaisemaan. Mies kalpeni, mietti hetken ja kysyi sitten: ”Mistä kohdasta? Polven ylä- vai alapuolelta?” Hän ei kyennyt luopumaan tupakoinnista, koska hän oli tupakoinnin orja. Ystäväni, näinhän mekin olemme … Lue lisää

18.7.2021

Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. Room 12: 2 Nämä sanat Paavali siis kirjoitti ’Jumalalle rakkaille ja Hänen kutsumilleen pyhille’, jotka elivät Roomassa. He joutuivat asumaan sellaisten ihmisten joukossa, joista Paavali kirjoittaa, että nämä elivät mielihalujen ja häpeällisten himojen … Lue lisää

17.7.2021

Mutta minä sain tästä lisää rohkeutta. Neh 6: 9 Oli vuosi 445 eKr. ja Nehemialla oli suuri työ tekeillä. Jerusalemin hävityksestä oli kulunut yli 140 vuotta, ja kaupungin muurit olivat olleet raunioina ja portit poltettuina. Mutta nyt muuri oli jo koko pituudeltaan puolessa korkeudessa, ja siitä kansa sai intoa työhön. Kun viholliset kuulivat tästä, he … Lue lisää