Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä, jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin. Ps 19: 2,4,5
Kommunismin ajalla Richard Wurmbrand kerran kohtasi erään venäläisen upseerin. Hän muistelee: ”Kerroin hänelle Kristuksesta. Kaikki kertomani oli hänelle uutta. Hän oli oppinut koulussa, että uskonto on amerikkalaisten imperialistien keksintö ja se on kaikki typerää, että Raamattu ei ole totta ja kaikkea sellaista.
”Kun kerroin hänelle evankeliumin, hän kuunteli tarkkaavaisesti ja sanoi: — Kertomus ei ole minulle täysin uusi. Syksyisenä iltapäivänä minä katselin asuntoni ikkunasta ja näin puutarhassa suuria paljaita puun oksia. Sanoin itselleni: — Nämä samat oksat ovat myöhemmin täynnä lehtiä, kukkia ja sitten hedelmiä. Minä syljen maahan, ja maa palkitsee minut antamalla
minulle viljaa ja kukkia. Minä heitän mustia hiiliä tuleen, ja tuli muuttaa nuo mustat hiilet valkoisiksi ja kauniiksi liekeiksi. Rakastan sitä henkilöä tai asiaa, en tiedä, kuka tai mikä se on, joka täyttää paljaat oksat hedelmillä. Voit sylkeä Hänen päälleen, ja Hän rakastaa sinua ja palkitsee sinut kukkien tuoksulla. Rakastan Sitä, jonka puoleen voin tulla sieluni kanssa, joka on musta kuin hiili. Hän muuttaa mustan sieluni kauniin valkoiseksi, palavaksi liekiksi. Kiitän sinua, että olet kertonut minulle Hänen nimensä: Jeesus Kristus. En aiemmin tiennyt Hänen nimeään, mutta minulla oli tunne, että sellainen oli olemassa.”
Tämä upseeri ei tiennyt paljoa, mutta hän etsi korkeampaa. Hän etsi Jumalaa. Sen tähden Jumala palkitsi hänet ja saattoi hänet kosketuksiin ihmisten kanssa, jotka tiesivät Jumalasta. Näin hänestäkin tuli Jumalan lapsi.
Teksti: Veli Johannes