Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen. 1 Piet 5: 7
Kaikki murheenne — menneet, tämänpäiväiset ja tulevat! Kaikki ne saamme heittää Hänen harteilleen.
Kuinka usein unohdammekaan tämän! Vaivojemme kanssa olemme kuin vanha tansanialainen mies, jolle ystävät olivat antaneet nimen ”Kurja Olo”.
-Joo, aasien kiljunta aiheuttaa minulle hirveätä päänsärkyä! Kieleni on kuin kuiva kengänpohja. -Kaa, lasten lörpötys on kuin silmiini iskettäisiin nauloja. Sisuksissani maksa tappelee pernan kanssa, ja mahassani on monta rauhatonta, äkäistä käärmettä, hee! -Elämäni on pelkkää kurjuutta, ee! Näin ei tarvitse olla. Meidät on kutsuttu kiittämään eikä murehtimaan ja valittamaan. Profeetta Samuelin äiti, Hanna, on hyvänä esikuvana meille.
Hanna oli onneton nainen. Vuodesta toiseen Peninna nöyryytti ja kiusasi Hannaa tämän lapsettomuudesta. Murheessaan Hanna rukoili Herraa itkien katkerasti ja tehden lupauksen: Jos Herra antaisi hänelle poikalapsen, hän luovuttaisi hänet Herralle koko hänen elämänsä ajaksi. Vuodatettuaan sydämensä Jumalalle Hanna ei enää ollut surullinen. Olihan hän jättänyt murheensa Herran kannettavaksi.
Ja aikanaan Hanna saikin pojan, profeetta Samuelin.
Minäkin voin jättää niin suuret kuin pienet murheeni Herran kannettavaksi. Voin pyyhkiä kyyneleeni. Minun ei tarvitse enää olla surullinen.
Voin Hannan tavoin kiittää, puhjeta kiittämään: ”Sydämeni riemuitsee Herrasta. Herra nostaa minun pääni pystyyn. Minä voin rohkeasti vastata vihollisilleni, sinun avustasi minä iloitsen.” (1 Sam 2: 1)
Teksti: Veli Johannes