Mutta jos revitte ja raastatte toinen toistanne, pitäkää varanne, ettette lopullisesti tuhoa toisianne. Gal 5: 15
Repivät riidat näyttivät olleen jokapäiväistä ruokaa Galatian kristityille. Niin repivät riidat, että Paavalin oli pakko varoittaa heitä lopullisesti tuhoamasta toisiaan!
Miksi mekin, tämän päivän kristityt, niin helposti sorrumme repimään ja raastamaan toisiamme?
Olet päässyt askeleen eteenpäin, kun ymmärrät, että riitakumppasi on tahtomattaan päästänyt itsekkään luontonsa valloilleen.
Toinen askel eteenpäin on, kun huomaat: minä itsekin toteutan riidellessäni oman itsekkään luontoni haluja.
Ja kolmas askel on otettu, kun nöyrryt Herrasi eteen. Tunnustat avuttomuutesi ja pyydät Hänen apuaan.
Kuule, kun metropoliitta Anthony kertoo venäläisen ohjaajavanhuksen ja pietarilaisen kauppiaan välisestä kirjeenvaihdosta. ”Palvelustyttöni on lähtenyt luotani. Ystäväni suosittelevat, että ottaisin erään maalaistytön hänen tilalleen. Otanko hänet palvelukseeni vai enkö? Mitä neuvot?” ”Ota”, ohjaajavanhus vastaa.
Jonkin ajan kuluttua kauppias kirjoittaa uudelleen: ”Isä, salli minun erottaa hänet. Hän on todellinen paholainen. Siitä lähtien kun hän tuli, olen ollut raivoissani ja kiivastunut ja olen tyyten menettänyt itsehillintäni!”
Mutta ohjaajavanhus vastaa: ”Katso, ettet erota häntä. Hän on enkeli, jonka Jumala on lähettänyt, jotta näkisit, miten paljon vihaa sinussa vielä on ollut kätkettynä.”
”Turhia riitoja on taas tänään käyty.” Tämän joudun murheellisena toteamaan, kun iltaisin katselen mennyttä päivää. Itsekäs, vihainen luontoni on ollut valloillaan. Sen haluja olen noudattanut.
Kiitos Herra, että saan kuitenkin taas kerran jättäytyä Sinun armahtaviin käsiisi!
Kiitos, että Sinä, Jeesus, autat eteenpäin kilvoituksen tiellä! Minuakin, niin pientä ja niin horjuvaa!
Teksti: Veli Johannes