Monet uskoivat häneen nähdessään ne tunnusteot, jotka hän teki. Jeesus sitä vastoin ei uskoutunut heille, koska hän tunsi heidät kaikki. Hän ei tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on. Joh 2: 23-25
Vapisen Hänen pyhän katseensa edessä. Vapisen, vaikka Vapahtajani katsoo minua lempein, murheellisin silmin. Vapisen, koska Hän tietää, mitä minussa on. Ne salaisimmatkin syntini! Ne, joista en voi kertoa kenellekään ihmiselle!
Mutta Hänelle, Ihmisen Pojalle, uskallan ne tunnustaa! Hänelle, joka tervehtii sanalla ”ystävä” pettämään tullutta Juudastakin. Hänelle, jolta saan kuulla: poikani, tyttäreni, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.
Herra Jeesus, anna minun muistaa hiilivalkean äärellä lämmittelevää Pietaria ja hänen murtumistaan! Anna minun muistaa, miten riisuit hänet ylpeydestään!
Juuri kun Pietari oli kolmannen kerran kielänyt Sinut, juuri silloin lauloi kukko. Juuri silloin käännyit: katsoit häneen. Ja Pietari muisti, mitä olit sanonut. Hän meni ulos ja ratkesi katkeraan itkuun.
Millainen oli katseesi, kun surusi alta häntä katsoit?
Herra Jeesus, sinä katsot minuunkin noilla lempeillä ja murheellisilla silmilläsi. Monta kertaa olen pettänyt luottamuksesi. Mutta Sinä tunnet minut. Sinä tiedät sydämeni syvimmän kaipuun.
Riemuitsen, kun sanot minulle: ”Tunnen sinut, minä tunnen sinut.”
Teksti: Veli Johannes