Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.” Matt 5: 44,45
Eilinen kertomus Dapazzosta sai jatkoa, kun sota aikanaan loppui. Natsirikolliset tuomittiin Nürnbergin sotaoikeudenkäynnissä. Keskitysleirien komentajat saivat järjestään kuolemantuomion, mutta Dapazzon leirin johtaja onnistui pakenemaan. Dapazzo tiesi, että tämä piileksi jossakin, ja alkoi etsiä miestä.
Kymmenen vuotta, kymmenen vuotta kesti etsintä. Vihdoin hän sai selville vankilanjohtajan osoitteen ja lähti tapaamaan miestä. Ovikellon soitto, ja ovi avautui.
Mutta vankilanjohtaja ei enää tuntenut Dapazzoa.
-Olen vanki numero 175, muistatteko minut? Muistatteko jouluaaton 1943? Mies pelästyi suunnattomasti kuten hänen vaimonsa.
-Te olette nyt tullut kostamaan?
-Aivan niin, vastasi Dapazzo, ja astui sisään avaten kainalossaan olleen paketin. Siinä oli suuri kakku. Voisiko vaimonne keittää meille kahvit?
Silloin vankilanjohtaja murtui. Iso, raaka mies alkoi itkeä. Hän pyysi Dapazzolta anteeksi, ja tämä antoi Kristuksen tähden. Anteeksiannon taivaallinen aarre oli taas kerran jaossa.
Vuosi tämän jälkeen vankilanjohtaja vaimoineen etsi itse pelastusta. Ja heistä tuli seurakuntaansa aktiivisia, tunnustavia kristittyjä.
Dapazzo oli rakastanut vihamiehensä Kristukselle.
Herra, anna minunkin Dapazzon tavoin elää todeksi Paavalin sanat: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani” (Gal 2: 20)
Teksti: Veli Johannes