Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Ps 23: 1
Toisen maailmansodan aikana, vuonna 1943, natsit tuomitsivat Dapazzo-nimisen miehen kuolemaan, mutta koska hänellä oli vaimo ja neljä lasta, tuomio muutettiin vankeudeksi. Keskitysleirillä Saksassa hän joutui niin koville, että yhdeksän kuukauden jälkeen hän painoi vain 40 kiloa. Hänen ruumiinsa oli täynnä haavoja, vasen käsivarsi oli luutumassa väärin paikoilleen pahoinpitelyn jäljiltä. Mitään hoitoa hän ei saanut.
Jouluaattona Dapazzo istui sellissä, kun leirin päällikkö haetti hänet luokseen. Päällikkö istui katetun joulupöydän ääressä ja pakotti Dapazzon seisomaan vieressään koko tunnin kestävän aterioinnin ajan. Hän halusi kiusata Dapazzoa, koska tämä oli tunnustava kristitty, luki raamattua ja julisti vankitovereilleen.
Sielunvihollinen kuiski Dapazzon korvaan: ”Uskotko edelleen, että Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Dapazzo rukoili hetken ääneti ja vastasi mielessään: ”Uskon.”
Vanginvartija toi sisälle kahvia ja paketin leivoksia. Päällikkö alkoi syödä niitä ja sanoi: ”Teidän vaimonne on hyvä leipuri . . .” Dapazzo ei ymmärtänyt johtajan toteamusta. Tämä selitti: ”Teidän vaimonne on seitsemän kuukauden ajan lähettänyt teille kerran kuussa paketin keksejä ja leivoksia. Minä olen syönyt ne kaikki.”
Viha kuohahti Dapazzon sisällä. Hän tiesi: vaimolla ja lapsilla oli sota-aikana puute ruoasta. Kuitenkin vaimo oli lähettänyt pienistä ruoka-annoksista miehelleen jotakin.
Voittaakseen vihansa Dapazzo jälleen rukoili apua Herralta. Ja hän vain totesi päällikölle: ”Te olette köyhä mies, mutta minä olen rikas. Minä uskon Jumalaan ja olen lunastettu Jeesuksen kalliilla verellä.” Raivostunut päällikkö lähetti Dapazzon takaisin selliinsä.
Herra, kun olen sisäisessä tai ulkoisessa ahdingossa, auta minua Dapazzon tavoin uskomaan, että sinä, Herra, olet minun paimeni, eikä minulta mitään puutu!
Auta muistamaan, että Kristuksessa olen rikas!
Auta muistamaan Jeesuksen, Poikasi, lunastustyö!
Teksti: Veli Johannes