Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. 2 Tim 4: 7
Toinen Timoteuskirje on todennäköisesti Paavalin viimeinen kirje, jäähyväiskirje. Edellisessä jakeessa Paavali on kirjoittanut, että hänet itsensä uhrataan jo pian ja hänen lähtönsä ’hetki on tullut’. On aika siirtyä täältä monien murheitten laaksosta taivaan iloon!
Vasta nyt, kun rinta on jo katkaisemassa maalinauhaa, ’taivaaseen juoksija’ rohkenee todeta: ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni.”
Sadan metrin kilpajuoksussa voit menettää voiton vielä kalkkiviivoilla. Löysäät, kun uskot, että voitto on jo saavutettu. Tähtäin pitäisi olla maalinauhan takana jossain 105 metrissä. Eli täysillä loppuun saakka.
Meidän maalinauhamme on maallisen vaelluksemme loppu. Siihen kilvoittelumme päättyy. Tähtäin on kuitenkin suunnattava maaliviivan taakse, taivaaseen. Vielä kuoleman virran rannalla, kun tähyilemme virran yli kohti ’todellista kotimaatamme’, voimme menettää voiton. Voimme herpaantua. Ja tätä Sielunvihollinen on odottanut kärsivällisesti. Nyt on aika iskeä.
Paavali tiesi tämän. Hänellä ei ollut turhia luuloja omasta kestokyvystään. Vaikka hän on kilvoittelussaan jo kalkkiviivoilla. Vaikka hänet pian jo uhrataan. Vaikka hän on pelastunut leijonan kidasta, juossut perille ja säilyttänyt uskonsa. Tästä huolimatta hän vielä kirjeensä päätökseksi toteaa, että loppuun asti hänen ainoa turvansa on Jumalassa, ei hänessä itsessään.
Herra, anna minunkin olla valveilla loppuun asti! Anna minunkin sydämessäni yhtyä tähän Paavalin loppuylistykseen:
”Herra pelastaa vastedeskin minut kaikesta pahasta ja vie minut turvaan taivaalliseen valtakuntaansa. Hänen on kunnia aina ja ikusesti. Aamen.” (2 Tim 4: 18)
Teksti: Veli Johannes