24.1.2021

Kun myös Jeesus oli kastettu, niin taivas aukeni hänen rukoillessaan ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Luuk 3: 21,22

Taivas aukeni hänen rukoillessaan!

Ystäväni, sinunkin rukoillessasi taivas voi aueta, kun Pyhä Henki, armon Henki, lankeaa yllesi. Silloin

’Jumala vuodattaa armon ja rukouksen nöyrän hengen’ sydämeesi (Sak 12: 10).

Tämä oli todellisuutta köyhän vuokratilallisen Jörnin elämässä. Kuuntele O. Hallesbyn kuvausta:

”Ahdingot ja sairaudet olivat aina Jörnin kintereillä, ja hänellä oli usein raskaat päivät ja raskaat ajat.

”Mutta hän oppi tässä koulussa rukouksen pyhän taidon. Hänestä tuli koko seudun sielunhoitaja. Kaikilta pitäjän kulmilta tuli jalankulkijoita hänen pieneen mökkiinsä saamaan apua ja neuvoa. Ja hän rukoili heidän puolestaan. Siitä mökistä lähti vuosien kuluessa monta ihmistä kevein askelin ja kevein sydämin.

”Elämänsä viimeiset vuodet hän oli hyvin raihnas. Hoitajat kertoivat hänen olleen öisin paljon hereillä. Ja silloin he saattoivat kuulla hänen rukoilevan koko seudun ihmisten puolesta. Ei keveästi, niin kuin me helposti teemme; meillähän on muka aina niin vähän aikaa, ja siksi me pistämme heidät kaikki yhteen kimppuun ja pyydämme Herraa siunaamaan heitä kaikkia yhdellä kertaa.

”Mutta kas niin ei vanha Jörn tehnyt.

”Hän mainitsi kaikki nimeltä kulkiessaan ajatuksissa talosta taloon. Lapsiakin, joita hän ei ollut koskaan nähnyt, mutta joiden tiesi syntyneen, kaikkia hän tahtoi kantaa rukouksen käsivarsin armoistuimen eteen.

”Jörnin hautajaiset olivat kotiseutuni suurimmat. Hänellä ei ollut siellä lainkaan sukulaisia. Mutta väkeä virtasi joka kulmalta. Ja he seisoivat paarien ääressä itkien kuin isänsä menettäneet. Jumalattomatkin, jotka eivät koskaan välittäneet kuulla Jumalan Sanaa, tulivat Jörnin hautajaisiin. Hekin itkivät.

”Vielä kuollessaankin Jörn sai olla siunaukseksi.”

Jörn oli niitä uskollisia palvelijoita, joista voi sanoa: ”Ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti.” (Dan 12: 3)

Teksti: Veli Johannes