Häpeä on murtanut sydämeni, haavani ei parane. Turhaan minä odotin sääliä, kukaan ei minua lohduttanut. Ps 69: 21
Edeltävissä jakeissa Daavid on purkanut suunnatonta ahdistustaan. Hän on kärsinyt ahdistajiltaan häväistystä, herjaa ja pilkkaa. Ja nyt hänen sydämensä on murtunut häpeästä, eikä hänen haavansa parane. Kukaan ei ole lohduttanut häntä.
Kärsiikö Daavid ansaitusti vai syyttömästi? Onko hänen häpeänsä hänen itsensä vai muitten aiheuttamaa?
Kun Daavid puhuu vainoojistaan, jotka ovat lisänneet hänen tuskaansa, niin hän tunnustaa Jumalan lyöneen ja haavoittaneen häntä.
Ystäväni, jos sinä olet Daavidin tavoin vajonnut pohjattomaan liejuun eikä jalkasi tavoita lujaa maata, älä väsy huutamaan Herran puoleen.
Vaikka ihmisiltä et löytäisikään sääliä etkä lohdutusta, niin kaiken lohdutuksen Jumala on luvannut sinulle lohdutuksensa. Ehkä kärsimystesi tarkoitus on silmiltäsi salattu. Koetuksen hetket elämässäsi tulevat kuitenkin johtamaan päämäärään, jonka Jumala on suunnitellut.
Silloin nouset syvyydestä, joka on uhannut nielaista sinut. Puhkea siis jo ahdistuksesi keskellä kiittämään Jumalaa Daavidin sanoin:
”Minä olen kurja ja kipua täynnä, mutta sinä, Jumala, autat minut turvaan. Minä ylistän lauluin Jumalan nimeä, kunnioitan sitä kiitoksin.” (Ps 69: 30,31)
Teksti: Veli Johannes