Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!” Luuk 18: 13
Niille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, niille Jeesus kertoi vertauksen kahdesta rukoilijasta, fariseuksesta ja publikaanista.
Fariseus ei mennyt temppeliin rukoillakseen aidosti. Hän meni selvittämään erinomaisuuttaan Jumalalle: ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani.” (Luuk 18: 11)
Paastoojana ja kymmenysten antajana hän kyllä löi tavalliset ihmiset. Mutta ylpeänä hän halveksi heitä.
Publikaani seisoi taaempana murtunein mielin, pää painuksissa Herransa edessä. Ei itseään kehuen. Vaan armoa anoen. Syntisyytensä tuntien ja tunnustaen.
”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!”
Tämä särkyneen sydämen nöyrä rukous kuultiin. Hän lähti kotiinsa Jumalan hyväksymänä, tuo toinen ei.
Rakas Jumalan lapsi, jos olet ylpeä ja halveksit lähimmäistäsi, et voi etkä osaa rukoilla oikein.
Älä nosta rukouksessa itseäsi kanssakulkijoittesi yläpuolelle! Muista olevasi yksi osa suurta armeijaa, syntisten, kärsivien, surevien ihmisten armeijaa! Näe heidät polvillaan Jumalan valtaistuimen edessä armoa anoen! Näe heidät sitten perillä voiton saaneina! Näe itsesikin siinä joukossa!
Ja kuule tuon valtavan kansanjoukon kohina, joka on kuin suurten vesien pauhu, kun he kiittävät ja laulavat:
”Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hänen on kirkkaus ja voima.” (Ilm 19: 1)
Teksti: Veli Johannes