2.4.2021

Häntä (Jeesusta) te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. 1 Piet 1: 8,9

Pietari tervehtii kirjeensä alussa valittuja, jotka asuvat hajallaan nykyisessä Vähä-Aasiassa, ja ylistää Jumalaa, joka suuressa laupeudessaan on synnyttänyt heidät uuteen elämään. Jumala on myös antanut heille elävän toivon herättämällä Jeesuksen kuolleista. (1 Piet 1: 3)

Vaikka valitut nyt joutuvatkin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa, niin siitä huolimatta he riemuitsevat. Heillä on elävä toivo: Jumala voimallaan varjelee heidät uskossa. Ja he saavuttavat pelastuksen.

Ystäväni, sinä uskot, vaikka et näe Jeesusta. Sinä noudatat Jeesuksen käskyjä ja näin osoitat rakkautesi Häneen, vaikka et Häntä näe. Sinä tiedät saavasi kerran riemuita pelastuksestasi sanoin kuvaamattoman ilon vallassa. Mutta se on vasta taivaassa, kun olet jättnyt tämän murheitten maan. Kysyt ehkä vähän ihmetellen: ”Enkö voisi kokea tällaista iloa jo täällä maan päällä?”

Uskosi päämääräksi ei ehkä olekaan asetettu yksin oman sielusi pelastusta, vaan myös muiden. Kun lähdet

viemään eteenpäin ilosanomaa Jeesuksesta, saat hiukan jo maistaa tätä taivaallista iloa.

Ja mikä voisi ylittää täällä maan päällä sen ilon, kun saat sitten olla ”kätilönä” Jumalan synnyttäessä ihmisen uudesti ylhäältä! Saat olla todistamassa, kuinka syntinen ihmislapsi ottaa Jeesuksen elämänsä Herraksi ja syntiensä sovittajaksi. Silloin saat esimakua siitä ilosta, jota ei voi sanoin kuvata.

Rakas Jumalan lapsi, lähde liikkeelle! Siihen sinut on kutsuttu. Murheesi on muuttuva iloksi jo täällä ajassa.

Teksti: Veli Johannes