Niin kuin mies sitoo vyön vyötäisilleen, niin olen minä sitonut itseeni koko Israelin heimon ja Juudan heimon, sanoo Herra. Niiden piti olla minun kansani ja tuoda minulle kunniaa, ylistystä ja mainetta, mutta ne eivät totelleet minua. Jer 13: 11
Jeremia oli Herran käskystä ostanut pellavavyön ja sitonut sen vyötäisilleen. Hän kantoi sitä vyötäisillään siihen asti, kunnes Herra määräsi hänet menemään joenrantaan ja kätkemään vyön kallionkoloon.
Pitkän ajan kuluttua Jeremia sai taas käskyn mennä joelle, nyt kaivamaan vyö esiin. Mutta vyö oli mennyt pilalle, siitä ei ollut enää mihinkään.
Tämä oli ennusmerkki Juudalle ja Jerusalemille siitä, että Herra tekee niiden korskeudesta lopun. Kansan käy kuin vyön, koska ”tämä paha kansa ei halua kuulla minun sanojani. Sen sydän on paatunut, se seuraa vieraita jumalia, palvelee ja rukoilee niitä.” (Jer 13: 10)
Murheen murtamana, sydämessään sairaana Jeremia joutui näkemään Jerusalemin totaalisen tuhon ja kansan viemisen Babyloniaan pakkosiirtolaisuuteen.
Mikä on meidän kansamme kohtalo? Tuommeko Jumalalle kunniaa, ylistystä ja mainetta? Tottelemmeko Häntä? Vai onko sydämemme paatunut, ja seuraamme ’vieraita jumalia’? Kristittyinä olemme Pietarin sanoin ’Jumalan oma kansa, joka on määrätty julistamaan Hänen suuria tekojaan’. (1 Piet 2: 9)
Herra, auta meitä ojentumaan Sanasi mukaan! Auta noudattamaan käskyjäsi! Ja nosta kansamme huulille kiitos- ja ylistyslaulu Sinulle!
Teksti: Veli Johannes