Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa. Valit 3: 23
Jerusalem oli hävitetty, temppeli tuhottu. Ja Juudan kansa oli viety pakkosiirtolaisuuteen. Neljänkymmenen vuoden ajan Jeremia oli julistanut katumusta ja kääntymistä synnistä. Hän oli kutsunut uppiniskaista kansaa palaamaan vääriltä teiltään takaisin Herran luo. Mutta turhaan. Nyt kansansa luhistumisen päivinä hän kirjoitti Valitusvirret. Niissä hän vuodatti sydämensä tuskan Herran kasvojen eteen.
”Me olemme tehneet syntiä, kapinoineet sinua vastaan. . . . Sinä kätkeydyit pilveen, sen läpi ei rukous pääse. Roskatunkioksi sinä teit meidät kaikkien kansojen keskelle. Nyt kaikki vihollisemme irvistelevät meille. Edessämme oli kauhu ja hauta. Tuho kohtasi meidät. Kyyneleet tulvivat silmistäni rakkaan kansani tuhon tähden.” (Valit 3: 42,44-48)
Mutta tähän mustaakin mustempaan pimeyteen välähtää valo: Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa.
Ystäväni, oletko sinä uppiniskaisuudessasi kapinoinut Herraasi vastaan? Monin tavoin on Herra puhunut sinulle synnistäsi. Mutta sinä et ole halunnut kuulla. Voi sinua, paljon olet tehnyt syntiä! Sydämestäsi on ilo kuollut. Sydämesi on sairas. Mutta ’Herran armoa on sekin, että vielä elät. Sillä Hänen laupeutensa ei lopu koskaan’. (3: 22)
Seitsemänkymmentä vuotta oli määrätty Juudan kansalle. Ja sitten he saivat palata epäjumalien palvonnasta puhdistettuina. Mikä on sinun määräaikasi?
Herra on armossaan antanut sinun joutua ahdinkoon, jotta kääntyisit. Itke silmäsi sokeiksi, niin Herra vastaa sinunkin rukoukseesi niin kuin Hän vastasi Jeremian rukoukseen: ”Herra anna meidän palata luoksesi, niin me palaamme. Uudista päivämme entiselleen.” (5: 21)
Teksti: Veli Johannes