Pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. Hepr 12: 14
Kun luen sanat ”pyrkikää pyhitykseen”, sydämeni vavahtaa. Kuinka velttoa onkaan kilvoitukseni! Vielä enemmän vapisen lukiessani sanat ”sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa”.
Olenko kadotettu? Sillä olenhan niin epätäydellinen. Ja tiedän, että Jumala on kutsunut minut Poikansa kaltaisuuteen.
Mutta kiitos Jumalalle meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Jumalan Sanasta, joka on totuus, saan lukea: ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.” (Room 8: 1)
Sydämeni hypähtää riemusta. Ruumiini, sieluni ja henkeni iloitsee. Ei kadotustuomiota!
Onhan Jeesus, pyhittäjäni, erottanut minut Jumalalle. Eikä kukaan riistä minua Hänen kädestään.
Jeesuksen ansiosta olen saanut astua pyhien joukkoon.
Tässä elämässä, jota vielä elän, minut on kuitenkin kutsuttu Jumalan tahdon mukaiseen elämään, pyhään elämään, joka on hänelle kunniaksi. Minä saan kasvaa Jumalan tarkoittamaa kasvua.
Sitten kerran, perillä Hänen luonaan, minusta tulee Jeesuksen, Hänen Poikansa, kaltainen. Ja saan kiittää Häntä kasvoista kasvoihin. Mutta jo nytkin voin iloiten laulaa Daavidin kanssa (Ps 103: 1,2):
Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki , mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.
Teksti: Veli Johannes