15.7.2021

Torju jumalattomat tyhjät puheet ja vastaväitteet, joita tiedon nimellä kulkeva valhetieto keksii. Muutamat ovat ryhtyneet sen tunnustajiksi ja ovat eksyneet pois uskosta. 1 Tim 6: 20,21

Kirjeessään Paavali antaa nipun arvokkaita ohjeita Timoteukselle hänen palveluvirkaansa varten. Mutta aivan aluksi Paavali varoittaa vieraista opeista. Keskellä kirjettä hän taas varoittaa valehtelijoista, jotka levittävät eksyttävien henkien ja pahojen henkien oppeja. Ja kirjeen päätökseksi on varoitus valhetiedosta, jonka perässä kulkevat eksyvät pois uskosta.

Tärkein sanoma on yleensä kirjeen alussa tai lopussa. Niinpä Paavalin varoitukset valhetiedosta ja eksyttävistä hengistä ovat ajankohtaiset vielä nykyään, parituhatta vuotta myöhemmin. Itse asiassa ne ovat omassa ajassamme paljon ajankohtaisemmat kuin Paavalin aikana.

Sähköisen median aikakaudellamme TV ja netti pursuavat ohjelmia, joissa ulkoavaruudesta saapuneet korkean sivilisaation edustajat ovat tuoneet elämän tai korkeakulttuurin maapallollemme. Suosittua on ottaa jokin jae tai sana Raamatusta, varsinkin ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Siinä sitten rakennetaan kiehtovia ja mitä ihmeellisempiä teorioita. Valitettavasti ne ovat sitten täysin ristiriidassa Raamatun muun ilmoituksen kanssa. Nykymaailmassa tarjotaan tieteellisenä totuutena paljon muutakin, mistä voidaan todeta, että ’ihmiset pitävät totuutta vääryyden vallassa’. (Room 1: 18)

Mutta sinä, Jumalan ihminen, pysy vahvana siinä ilmoituksessa, jonka Jumala on antanut Raamatussa. Sinulle on uskottu evankeliumin salaisuus, ilosanoma Jeesuksesta. Säilytä se vilpittömässä uskossa ja muista Paavalin kehotus nuorelle Timoteukselle: ”Pidä tallessa, Timoteus, se mikä on uskottu sinun haltuusi!” (1 Tim 6: 20)

Teksti: Veli Johannes