Saul lähti Karmeliin pystyttämään muistokiveä voittonsa kunniaksi. 1 Sam 15: 12
Herra oli valinnut Saulin johtamaan Israelin kansaa. Herran käskystä Samuel oli voidellut hänet kuninkaaksi. Nyt ensimmäiset voitot ympäröivistä viholliskansoista oli saatu, viimeisimpänä amalekilaisista. Mutta Saul oli jo lähtenyt tottelemattomuuden tielle. Hän oli syöksynyt ryöstämään Herralle uhriksi vihittyä saalista. Ja kaiken lisäksi hän lähti pystyttämään muistokiveä voittonsa kunniaksi eikä Herran kunniaksi.
Kauhistunut Samuel joutui julistamaan Saulille: ”Sinä olet hylännyt Herran sanan. Siksi hän hylkää sinun kuninkuutesi. (1 Sam 15: 23)
Murheellista nähdä, kuinka Saul ei kääntynyt Herran puoleen. Hän pyysi Samuelia, ei Herraa, antamaan anteeksi hänen syntinsä. Hän pyysi myös Samuelia suomaan hänelle kansan vanhinten ja israelilaisten edessä sen kunnian, että lähtisi paluumatkalle yhdessä hänen kanssaan. Hänelle ihmiskunnia oli arvokkaampaa kuin kunnia Herran edessä.
Sinä, joka tutkit Raamattuasi, voit sieltä lukea Saulin murheellisen elämäntarinan. Päätepisteenä oli vierailu noitavaimon luona kysymässä neuvoa vainajahengiltä ja kuolema taistelussa Gilboanvuoren rinteillä seuraavana päivänä.
Mikä olisikaan ollut Saulin elämäntaival, jos hän olisi täydestä sydämestä kääntynyt Herran puoleen? Olisi antanut Herran ottaa pois syntiensä taakan! Olisi etsinyt ’sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta’!
Uudessa testamentissa kerrotaan hallitusmiehistä, jotka uskoivat Jeesukseen, mutta fariseusten pelossa he eivät tunnustaneet sitä. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama. (Joh 12: 43)
Entä me, sinä ja minä?
Teksti: Veli Johannes