11.2.2021

Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Joh 1: 9,10

Maailma ei tuntenut ihmiseksi tullutta Jumalan Poikaa. Ja yhä edelleen maailma ei tunne Jeesusta. Nimi Jeesus on kyllä tuttu, mutta vain harvat tuntevat Hänet henkilökohtaisesti syntiensä sovittajana ja elämänsä Herrana. Mutta kuitenkin Jeesus on koko maailman valo. Hän on valo synnin pimeyteen. Hän on pelastava valo kadotukseen kulkevalle ihmiskunnalle.

Laulajaevankelista Seppo Kohvakka kysyi kerran: ”Mitä minun pitäisi julistaa?” Vastauksena hän sai näyn:

”Yhtäkkiä näen luonnonkauniin maiseman ylle piirtyvän valtavan hahmon, joka riippuu ristillä katsoen minua. Aivan kuin Hän tahtoisi sanoa: Tämä on sanoma tämän päivän suomalaiselle: Ristiinnaulittu Jeesus.

”Mitä ristillä tapahtui? Luotettavimman tietolähteen Raamatun mukaan Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman eli syntiset, eksyneet ihmiset itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan. Jeesus otti sen paikan, joka pahojen tekojemme perusteella olisi kuulunut meille. Hän kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun ja antoi jokaiselle, joka uskoo, vanhurskautensa ja pyhyytensä.

”Tämä on valtava uutinen. Kristus kantoi minun syntini, minun ei tarvitse niitä enää kantaa. Tämän totuuden ymmärtäminen ja vastaanottaminen uskossa aiheuttaa vallankumouksen elämässäsi.”

Ystäväni, näe sinäkin Kohvakan tavoin sinua ristiltä katsova Kristus! Hän haluaa tehdä vallankumouksen elämässäsi!

Hän haluaa nousta sydämesi valtaistuimelle!

Hän haluaa tuoda sinutkin ihmeelliseen valoonsa!

Teksti: Veli Johannes