Yksin Israelissa ilman paluulippua

Mia Joki ei saanutkaan luvattua työtä Jerusalemissa. Suomeen piti palata, mutta rahaa paluulippuun ei ollut.

Miten Mia selvisi Israelissa yksin ilman rahaa? Viimeinen yö pyhässä maassa huumeenkäyttäjien suosimassa hostellissa, oli yö, mitä Mia ei unohda koskaan. Mia luotti Jumalan apuun järkähtämättömästi, mutta miten Jumala vastasi tuona yönä?

Harri Joki saa tiukoillakin kysymyksillään Mian kertomaan monta muutakin seikkailua elämänsä varrelta, sekä yllättävän näkökulman traagisesta Ison Omenan tapahtumasta.

Mia Joki laulaa tulevan Best of -albumin pääkappaleen, Jeesuksen opettaman rukouksen, ’Isä meidän’, tulivuoren kraattereista muodostuneilla kallioilla Kreetalla.

Vain yksi tie

Sarja Jumalan uutta tekevästä ja muuttavasta voimasta. Kuulemme entisten vankien ja muiden mielenkiintoisten henkilöiden koskettavia todistuksia, joita 20 vuotta vankilatyötä tehneet, Mia ja Harri Joki, ovat kuvanneet.

Harri Joki käsittelee eri aiheita elävin esimerkein. Sarjassa nähtäviä musiikkivideoita on kuvattu mm. Espanjassa, Israelissa, Kreikassa ja Patmoksen saarella. Videoilla laulaa kappaleiden sanoittaja ja säveltäjä, Mia Joki.

Lisätietoja voit lukea osoitteista vainyksitie.net ja www.facebook.com/vainyksitie/

  • 2900 katselua
  • Ensilähetys: su 5.2.2023, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 73
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 1465