Pieni poikani kuoli auton alle

Everstiluutnantti evp. Hannu Uusmies on upseeri, jonka elämässä on ollut dramaattisia käänteitä. Hänen alle kouluikäinen poikansa kuoli auton alle ja vaimo kuoli yllättäin lähetysmatkalla.

Matias oli vasta 6-vuotias, kun hän kuoli kotipihassa peruuttavan auton alle. Ennen kuolemaansa edeltävänä päivänä, poika oli tehnyt koskettavan viestin, joka puhutteli isää. Hannu Uusmies tuli uskoon maaliskuussa 1978. Hannu luki itsensä upseeriuran jälkeen papiksi ja on toiminut aktiiviseti Gideoneissa ja Kansanlähetyksen julistajana. Hannu tapasi myöhemmin toisen lesken, Vapun, ja he avioituivat vuonna 2005.

Mia Joki laulaa kultaisella viljapellolla kuvatun uuden kappaleen 'Uskollinen'. Harri Joki puhuu vertauskuvallisen kertomuksen ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankarista Manfred von Richthofenista eli Punaisesta paronista.

Vain yksi tie

Sarja Jumalan uutta tekevästä ja muuttavasta voimasta. Kuulemme entisten vankien ja muiden mielenkiintoisten henkilöiden koskettavia todistuksia, joita 20 vuotta vankilatyötä tehneet, Mia ja Harri Joki, ovat kuvanneet.

Harri Joki käsittelee eri aiheita elävin esimerkein. Sarjassa nähtäviä musiikkivideoita on kuvattu mm. Espanjassa, Israelissa, Kreikassa ja Patmoksen saarella. Videoilla laulaa kappaleiden sanoittaja ja säveltäjä, Mia Joki.

Lisätietoja voit lukea osoitteista vainyksitie.net ja www.facebook.com/vainyksitie/

  • 2063 katselua
  • Ensilähetys: su 22.9.2019, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 32
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 1465