Narkkaritytön uskomaton tarina

Ritu oli perheen vilkkain lapsi, joka lähti Imatralta suureen kaupunkiin, Helsinkiin. Ritu tutustui amerikkalaiseen mieheen, joka tarjosi hänelle huumeita. Siitä alkoi vuosien huumekierre.

Ritu Ylipahkala on värikäs ja iloinen persoona, jonka uskoontulo mullisti hänen elämänsä ja sen kautta monen muun elämän. Nykyään kuopiolainen Ritu on edelleen innokas Jeesuksen todistaja ja evankelista.

Mia Joki esittää kesäisen kappaleensa ’Laula laula’, joka on kuvattu Espanjassa, Cala Piissä. Harri Joen aiheena on puukkojunkkarit ja erityisesti Antti Isotalo, jonka kerrottiin tulleen uskoon 12 vankilavuoden jälkeen. Jakso on kuvattu Antti Rannanjärven haudalla, Ylihärmän kirkon hautausmaalla.

Vain yksi tie

Sarja Jumalan uutta tekevästä ja muuttavasta voimasta. Kuulemme entisten vankien ja muiden mielenkiintoisten henkilöiden koskettavia todistuksia, joita 20 vuotta vankilatyötä tehneet, Mia ja Harri Joki, ovat kuvanneet.

Harri Joki käsittelee eri aiheita elävin esimerkein. Sarjassa nähtäviä musiikkivideoita on kuvattu mm. Espanjassa, Israelissa, Kreikassa ja Patmoksen saarella. Videoilla laulaa kappaleiden sanoittaja ja säveltäjä, Mia Joki.

Lisätietoja voit lukea osoitteista vainyksitie.net ja www.facebook.com/vainyksitie/

  • 2906 katselua
  • Ensilähetys: su 2.5.2021, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 52
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 1465