Osa 1/2. Isän ikävä

Pastori, terapeutti, kirjailija Seppo Jokinen puhuu isäsuhteen merkityksestä ja riippuvuuksista. Hän on toiminut pitkään terapeuttina ja kärsivän ihmisen rinnallakulkijana.

Vaikea oma elämä, ja siitä johtuvan traumatisoitumisen seurauksena hän laati vuonna 1991 työmenetelmistään 7-osaisen luentosarjan, joista tuhannet ihmiset ovat ammentaneet oppia ja lohdutusta omaan elämäänsä. Seppo on tehnyt uraauurtavaa työtä suomalaisessa sielunhoidossa, perustamalla alan koulutusta maahamme ja mahdollistamalla näin sielunhoitoverkoston syntymisen Suomeen.

Seppo Jokinen on kirjoittanut myös lukuisia kirjoja kuten mm. Rakkautta etsimässä, Terve kiintymys, Kivun kasvot, Puhu rakkaudesta ja Seikkailuun Isän kanssa. Kirjat on tarkoitettu lähinnä omien ongelmiensa kanssa kamppaileville, mutta myös koulutetuille terapeuteille.

Seppo Jokinen korostaa sitä, että hänen tapansa käsitellä ongelmia on yksi monista. Tärkeänä osana hänen työtään on rukous, sillä hän uskoo että parhaiten ihmisen sisintä hoitaa itse Luoja, joka tuntee luotunsa perin pohjin.

Paatori terapeutti Seppo Jokinen tietää mitä on olla alkoholiriippuvainen. Hän tietää myös sen miten alkoholi voi tuhota koko elämän. Pitkään jatkuneen masennuksen, ahdistuksen ja itsetuhoisuuden jälkeen hänen elämän hallinta karkasi käsistä niin, että
Seppo yritti useamman kerran päättää päivänsä, mutta ei onnistunut siinä.

Mutta Seppo tietää myös sen, mistä apu löytyy siksi tärkeä osa hänen terapeutin työtään on rukous. Sillä todellisen avun riippuvuuksiin tuo vain Herra.

Rikotusta eheä

  • 3757 katselua
  • Ensilähetys: su 12.11.2017, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 1
  • Kesto: 60 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Tekstitykset:
  • viro