Herra, Sua kiittää saan

Rytmikäs latinalaistyylinen ylistyskappale kertoo Luojan ihmeellisyydestä ja siitä, miten tarkkaan Hän pitää meistä huolta, kun annamme Hänelle hallintavallan elämässämme.

Benalmadenan kaktuspuistossa kuvatun aurinkoisen videon musiikki on tuttua lapsesta lähtien, sillä Espanja on ollut toinen kotini.

"Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella, joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan." Ps. 103:1-5

Mia Joki

Mia Joki on gospelmuusikko ja taiteilija Olli Joen viidestä tyttärestä toiseksi vanhin. Mia teki ensimmäisen sävellyksensä 'Pieni laulu Herrasta’ 15-vuotiaana. Nyt sävellyksiä on kertynyt yli 300, joista on levytetty 114 kappaletta kymmenelle eri albumille. Mia säveltää, sanoittaa, soittaa ja laulaa Jumalan kunniaksi. Monista kappaleista on tehty myös musiikkivideoita, joita on kuvattu mm. Espanjassa, Israelissa, Patmoksen saarella ja Kreikassa.

Kuuden lapsen äiti keikkailee ahkerasti, takana on nyt yli 830 keikkaa. Rakkaana hän kokee myös vankilatyön, jota on tehnyt miehensä, Harri Joen rinnalla, nyt 20 vuotta. Yhdessä he toimittavat TV7:llä nähtävää ’Vain yksi tie’ -sarjaa, joista musiikkivideotkin ovat tuttuja.

  • 508 katselua
  • Ensilähetys: -
  • Jaksonumero: 8
  • Kesto: 5 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi