Osa 7/8. Itsenäinen kirjailija Julia Blum

Julia Blum kertoo Jumala kutsusta kirjailijaksi ja kuinka kirjojen aiheet syntyvät. Mukana otteita hänen kirjoistaan.

Julia Blum on alunperin Virosta. Suomalaisilla on ollut merkittävä osa heidän uskoontulossaan. Julia oli ollut uskossa vasta vuoden ja sai kutsun kirjailijaksi. Hän on myös blogisti ja kielen opettaja. Lopussa musiikkivideo Negevistä.

Messiaaninen mediatyö Israelissa

Kahdeksanosainen sarja kertoo monialaisesti räjähdysmäisessä kasvussa olevasta median evankelioivasta käytöstä Jeesukseen uskovien juutalaisten parissa Israelissa.

Sarjassa esitellään kunkin haastateltavan työtä käytännön esimerkkien ja haastattelun kautta. Lopuksi on kaunista videomateriaalia eri puolilta Israelia upean messiaanisen musiikin tahdittamana. Tulet hämmästymään, mitä Israelissa on tapahtumassa Jeesuksen tunnetuksi tekemisen saralla mediatyön kautta. Haastateltuina ovat raamatunopettaja Dima Lutarevich, mediaevankelista Ariel Hyde, elokuvatuottaja ja monimediaevankelista Jakov Damkani, mediatyön johtaja pastori Leon Mazin, mediaa käyttävän seurakunnan johtaja Dani Sayag, kustannustalon johtaja Alec Goldberg, kirjailija Julia Blum sekä Miqedem bändin ammattimuusikot Shai Sol ja Jamie Hilsden.

  • 1171 katselua
  • Ensilähetys: ke 31.10.2018, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 7
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • englanti, heprea
  • Tekstitykset:
  • suomi