Sri Lankan alistettu tamilivähemmistö

Tietohallintojohtaja Timo Pohjola on tehnyt vuosia humanitääristä avustustyötä Sri Lankaan lastenkotitoimintaa tukien. Hän on nähnyt Sri Lankan valoisan kuin varjoisankin puolen.

Vaikka ensimmäiset tamilit saapuivat Sri Lankan saarelle jo 600-luvulla, on heidän alistettu asemansa tuottanut Sri Lankan hallitukselle päänvaivaa. Tamilit kokevat tulleen kohdelluksi ilman tarvittavaa ihmisarvoa. Tästä syystä omaa itsenäisyyttä havittelevat tamiliryhmät ovat käyneet sotaa hallituksen joukkoa vastaan vuodesta 1983. Tänä vuonna käydyt taistelut tuhosivat legendaaristen tamilitiikerien vastustuksen. Kuolleita siivileitä tämän vuoden taisteluissa on tullut yli 6500.

On pyritty luomaan varotoimenpiteitä myös uskonnollisten väkivaltaisuuksien estämiseksi. Parlamentissa on jo pitempään odottanut käsittelyä laki, joka asettaisi uskonnonvapauden koetukselle ja kohdistuisi ennen kaikkea kristittyjen vähemmistön toimintaa rajoittavaksi.

Marttyyrien Ääni

Maailmassa on 200 miljoonaa kristittyä, joilta puuttuu uskonnonvapaus siten kuin YK sen määrittelee. Marttyyrien ääni tuo vainotun seurakunnan äänen TV7:ään.

Suurin osa kristillisistä seurakunnista, jopa 70 prosenttia, elää ja toimii länsimaiden ulkopuolella. Miljoonat uskonveljemme ja -sisaremme elävät maissa, joissa ihmisoikeutta ei kunnioiteta ja uskonnonvapautta rajoitetaan tai sitä ei ole ollenkaan.

  • 385 katselua
  • Ensilähetys: su 25.10.2009, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 12
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Tekstitykset:
  • viro
  • Viitenumero: 9276