Kiinan seurakunta ja uusi vastustusten aalto

Maan päättäjät pitävät Kiinan rekisteröimättömien kotiseurakuntien toimintaa laittomana. Juhani Huotari haastattelee Marjukka Lehtosta.

Kiinan ihmisoikeustilanne on ollut yleisenä puheenaiheena ihmisoikeusjärjestöillä vuosien ajan. Poliittiset tahot pyrkivät vaikuttamaan tilanteen kohentumiseen mm. vaatimalla toisinajattelijoiden ja uskonnollisten vankien kohtelun parantamista sekä vapauttamista.
Kiinan viranomaiset itsepintaisesti pitävät kiinni näkemyksestään, ettei ketään tuomita vankeuteen muutoin kuin sosiaalista ja poliittista vakautta häiritsevistä syistä. Maan päättäjät pitävät Kiinan rekisteröimättömien kotiseurakuntien toimintaa laittomana. Kotiseurakuntien edustajat pelkäävät rekisteröinnin aiheuttavan rajoituksia ja uusia pidätyksiä. He eivät luota Kiinan virkakoneistoon.

Marttyyrien Ääni

Maailmassa on 200 miljoonaa kristittyä, joilta puuttuu uskonnonvapaus siten kuin YK sen määrittelee. Marttyyrien ääni tuo vainotun seurakunnan äänen TV7:ään.

Suurin osa kristillisistä seurakunnista, jopa 70 prosenttia, elää ja toimii länsimaiden ulkopuolella. Miljoonat uskonveljemme ja -sisaremme elävät maissa, joissa ihmisoikeutta ei kunnioiteta ja uskonnonvapautta rajoitetaan tai sitä ei ole ollenkaan.

  • 431 katselua
  • Ensilähetys: su 28.11.2010, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 29
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Tekstitykset:
  • viro
  • Viitenumero: 9276