Iran, hengellinen herätys ja vaino

Iranin historia ulottuu kauas jopa noin 3000 eKr. Maassa on ollut monenlaisia valtiaita ja vallanvaihdoksia, joista tänä päivänä vaikuttava ja merkityksellisin tapahtui 1970-luvun lopulla, jolloin islam uskontona tuli valtiolliseksi uskonnoksi.

Tuon vallankumouksen pääorganisoijana oli Ajatollah Khomeini, joka Euroopasta käsin kaseteillaan ja kirjeillään oli valmistanut maaperän muutokseen.

Tämän myötä kansalaisten vapaudet ja ihmisoikeudet ovat kaventuneet. Maassa jopa teloitetaan toisinajattelijoita ja islamia ?häpäiseviä?. Ymmärrettävää on, että myös kristittyjen tilanne on oleellisesti heikentynyt.

Kansa on kuitenkin noussut osoittamaan mieltään oikeuksiensa puolesta. Tästä esimerkkinä suuri opposition edustajien määrä vuoden 2009 syksyn presidentinvaalien aikana. Islam alkaa murentua ja sen myötä otteet viranomaisten ovat koventuneet. Muistakaamme Iranin kansaa ja erityisesti uskonveljiä ja ?sisaria.

Marttyyrien Ääni

Maailmassa on 200 miljoonaa kristittyä, joilta puuttuu uskonnonvapaus siten kuin YK sen määrittelee. Marttyyrien ääni tuo vainotun seurakunnan äänen TV7:ään.

Suurin osa kristillisistä seurakunnista, jopa 70 prosenttia, elää ja toimii länsimaiden ulkopuolella. Miljoonat uskonveljemme ja -sisaremme elävät maissa, joissa ihmisoikeutta ei kunnioiteta ja uskonnonvapautta rajoitetaan tai sitä ei ole ollenkaan.

  • 335 katselua
  • Ensilähetys: su 27.6.2010, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 22
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 9276