Mistä uskossa on kysymys?
Jokainen uskoo johonkin. Kaikilla on omat jumalansa, mitä he palvelevat ja hädän hetkellä turvaavat. Kristillisessä uskossa keskeistä on uskon sisältö, jonka ytimessä on evankeliumi Jeesuksesta sekä henkilö, joka tietoisesti uskoo. Usko on myöntyvää vastausta Jumalan pelastustekoihin.
Maailman tärkein tehtävä
Petri Välimäki on pastori ja evankelista, joka tunnetaan myös sielunhoidollisten ja varustavien aineiden kouluttajana. Ennen pastoriksi tulemistaan hän palveli mm. valtakunnallisen Kriisipalvelun toiminnanjohtajana. Lisäksi hän on toiminut Perheniemen evankelisen opiston rehtorina sekä sielunhoidollisten ja varustavien aineiden kouluttajana useissa oppilaitoksissa ja seurakunnissa yli tunnustuskuntarajojen. Monet tuntevat hänet myös vuosia kestäneistä Armon kalliolla tv-ohjelmista sekä radio-ohjelmasarjoista eri kanavilla. Yksi kaikkein mieluisimpia koulutuksia hänelle on jo pitkään ollut Kolmannen vuosituhannen evankelistakoulutus, jossa sadat uudet evankelistat ovat saaneet monipuolista varustusta palveluunsa. Perustana kaikessa Petrin opetuksessa on Jumalan armo ja rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa. Sitä myös tämä kirja kutsuu ja varustaa jokaista lukijaansa välittämään.
- 568 katselua
- Ensilähetys: ke 1.3.2023, Taivas TV7
- Jaksonumero: 10
- Kesto: 30 min
- Puhutut kielet:
- suomi
- Viitenumero: 1423