Kyösti Kallion erityinen tehtävä

Presidentti, joka pyysi Suomen kansaa rukoilemaan. Harri ja Mia Joen dokumentti Kyösti Kallion uskosta, elämästä ja viimeisistä vaiheista. Mukana myös Kyösti Kallion elämäkerran kirjoittaja, professori Kari Hokkanen, ja lääninrovasti Tuomo Törmänen.

Kyösti Kallio yritettiin murhata Seinäjoen rautatieasemalla vuonna 1930. Ihmeellisesti hän säilyi kuitenkin hengissä. Seitsemän vuotta myöhemmin hänet valittiin Suomen tasavallan neljänneksi presidentiksi. Kyösti Kallio oli uskova presidentti, joka sodan aikana, yhdessä Kaisa-vaimonsa kanssa, kannusti julkisesti koko kansaa rukoilemaan Jumalaa Suomen puolesta. Jumala vastasi tähän rukoukseen; Suomi säilytti itsenäisyytensä Neuvostoliiton valtavan ylivoiman edessä. Tapahtui niin sanottu talvisodan ihme.

Kyösti kallion kuolemasta tulee kuluneeksi joulukuussa 80 vuotta. Kun Kyösti Kallio oli jäämässä eläkkeelle ja palaamassa kotitilalleen Nivalaan, hän kuoli dramaattisesti sydänkohtaukseen Helsingin rautatieasemalla 19.12.1940 kunniakomppanjan ja suuren yleisön edessä, porilaisten marssin soidessa. Tämä tilanne jäi lähtemättömästi kansalaisten mieliin.

  • 8164 katselua
  • Ensilähetys: su 6.12.2020, Taivas TV7
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Tekstitykset:
  • suomi, viro, ruotsi