Istun kotini terassilla ja katselen avautuvaa maisemaa Lohjan järvelle. Juhannuksen aikana on ollut monenlaista säätä ja maisema on muuttunut ilmojen mukana.
Kirkkaalla säällä on taivaan sini heijastanut järven värin siniseksi. Pilvisellä säällä heijastaa harmaa taivas järven harmaaksi. Auringon laskiessa värjäytyy järven pintakin kauniin sinipunasävyiseksi. Maiseman vaihtelevat värit ja tunnelma ovat kuin elämä. Välillä on kirkkaita päiviä, jossa tuntee ja näkee kirkkaasti. Sydämessä soi kiitoslaulu ja kirkkaudessa on hyvä hengittää. Yllättäen kuin sadekuuro elämään saapuu suruviesti, joka muuttaa maiseman harmaaksi ja näkyvyyden huonoksi. Kuin raekuuro se pysäyttää matkan teon.
Suruviestejä on monenlaisia. Viesti voi olla omaisen tai ystävän ilmoitus sairastumisesta tai lääkärin ikävä diagnoosi omasta voinnista. Niin monia epävarmuustekijöitä on koko ajan elämässämme ja läheistemme elämässä. Pohdin näitä asioita terassilla istuessani. Sain jokin aika sitten kuulla ystäväni yllättäen esiin tulleesta vakavasta sairaudesta. Myös oma sairastumiseni joitakin vuosia sitten iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Näissä tilanteissa mietin elämän rajallisuutta. Tavallisen arkisen elämän merkitystä ja läheisten ihmisten läsnäolon tärkeyttä. Se, että olen elossa, on ihme, ja haluan elää loppuelämäni Jumalan kunniaksi ja lähimmäiseni parhaaksi. Omat voimat eivät tähän tavoitteeseen riitä vaan tarvitsen joka hetki Pyhän Hengen antamaa voimaa ja johdatusta. Saan heittää jokaisen ikävän viestin ja minua kohtaan lausutut julmatkin syytökset Jeesukselle. Jumala tietää perimmäisen totuuden ja Hän tuomitsee viisaasti ja oikeudenmukaisesti. Kyselin kerran rukouksessa Jumalalta, kuinka voin varjeltua sisäisesti kaikelta pahalta ja väärältä. Sain henkeeni viestin, että minä, joka voin varjella ruumiisi, voin varjella myös sielusi ja henkesi. On pysyttävä Raamatun opetuksessa. Siinä, mitä Jeesus opetti ja teki.
Jeesus on kokonainen tänäänkin. Hän opettaa Jumalan valtakunnasta, parantaa sairaita ja herättää kuolleista niin kuin ollessaan maan päällä. Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Ihmeellinen, rakas, ihana Jeesus. Pelastajamme ja syntiemme sovittaja. Raamatun mukaan meidät tunnetaan Hänen opetuslapsikseen, kun meillä on keskinäinen rakkaus. Myös hengen hedelmät ovat esillä siellä, missä Pyhä Henki toimii. Vanha laulu tulee mieleeni: ”On hyvä veisata Jeesuksesta, sieluni suuresta paimenesta, ja kiittää armoaan hyvyyttään, kun meidät osti Hän verellään.”
Ihminen päättää, Jumala säätää. Niinpä taas uuden viikon alkaessa kaikki suunnitelmat ja aikataulut tulevalle viikolle on jätettävä Jumalan armon ja johdatuksen varaan. Ajamme tiistaina Konginkankaan Räihän kylään telttakokoukseen. Olen lapsena asunut Konginkankaalla, ja isällä oli siellä kirkon läheisyydessä leipomo. Muistan, kun leipomossa oli iso suklaakimpale, ja katselin, kuinka työntekijät leikkasivat siitä paloja kakkuihin. Sain syödä niitä pieniä suklaanpalasia, joita leikatessa irtosi.
Ajoimme kerran Konginkankaalta Äänekoskelle. Oli ilta ja nousimme mäkeä ylös. Vastaan tulevan auton valot häikäisivät, joten toinen vastaantulevista autoista ajoi päällemme. Istuin edessä, ja hansikaslokerossa ollut viila repäisi silmäkulmani auki, kun lensin autosta ojaan.
Kolmas vastaantuleva auto vei minut sairaalaan. Millin päässä oli silmäni sokeutuminen. Jumala varjeli, ja sain pitää näköni. Olen ollut siitä kiitollinen. Arpi muistuttaa tapahtuneesta, ja se on tullut vanhemmiten enemmän esille. Muille perheeni jäsenille ei sattunut pahemmin, mikä oli suuri ihme sekin.
Muistoihini on jäänyt myös laulu, jota isä ja äiti lauloivat Konginkankaan seurakunnan kirkkokuorossa: ”Tuhlaajapoika vieraalta maalta, koteihin kulje nyt isäsi luo. Isäsi varmaan anteeksi antaa, avoin on sulle sydämensä.” Tämä laulu kosketti pikkutytön sydäntä niin, että muistan laulun vieläkin. Olin tuolloin 5 – 6-vuotias.
Mieleeni syöpyi kuva Isästä, joka ikävöi poikaansa. Poika oli jättänyt Isän kodin, ja elettyään huonoa elämää viimein tajusi, että Isän kodissa on kaikki hyvin. Isä on odottanut poikaansa kotiin. Joka päivä Hän tähyää, joko poika näkyisi tiellä. Kun viimein poika tulee resuisena itkien, ei Isän ilolla ole rajoja. Tämä kuva piirtyi lapsen mieleen ja se on seurannut minua lohduttavana ja rohkaisevana. Isä rakastaa ja odottaa minuakin kotiin. Kotipolku on armon tie.
Mirja
