Kirjailija Kati Kaaresoja kertoo tuoreesta kirjastaan:
Perheiden ja perhosten aika -kirja on profeetallista ja kokemuksellista pohdintaa siitä, miten me perheet voisimme löytää jälleen yhdessä rukouksen ja Sanan äärelle. Miten voisimme avautua yhdessä hengelliselle kasvulle ja sukupolvien yhteydelle? Olemmeko perheinä kadottaneet Pyhän Hengen johdatuksen ja ilon elämässämme? Ilo ja rauha ovat Jumalan valtakunnan ytimessä – lahja, jonka saamme vastaanottaa itse Jumalalta! (Room. 14:17).
Kirja on kirjoitettu Isän perheelle rohkaisuksi ja ravisteluksi tähän aikaan: ”Maatamme ja perheitämme vaivaa hengellinen anoreksia. Emme enää osaa perheinä syödä Sanaa. Sanan ruoasta on tullut meille tabu. Jumalan silmissä hengellinen anoreksia on vakavimpia sairauksia. Se on kyvyttömyyttä ottaa vastaan Jumalalta.” Mutta Jeesus tulee avaamaan uusia ovia, kun vanhat sulkeutuvat. (Ilm. 3:7-8)
Nyt tarvitaan hengellisen perheyhteyden uudelleen herättelyä kodeissa ja seurakunnissa: on aika nousta perheinä ja Isän isona perheenä Pyhän Hengen siiville! Toukka ei lennä. Kotelo ei lennä. Vasta perhonen lentää. ”Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.” (Sak. 4:6)
(Perheiden ja perhosten aika, TV7 Kustannus, 2021)
Kustannuspäällikkö Anne-Riitta Isohella haastatteli Kati Kaaresojaa TV7 Uutisten numerossa 1/2021:
Perheiden ja perhosten aika – Muistuttaako sinusta kristinusko lähinnä ajelua panssarivaunulla?
Raskassoutuista törmäilyä uskonasioihin, ilotonta raamatunluvun suorittamista, jähmeää ja kankeaa rukouselämää? Lienee kulttuurista ja inhimillistäkin vaikutusta siinä, että monet kristityt ovat ymmärtäneet uskon merkitsevän elämänmittaista totisuutta. Edesmennyt luterilainen evankelista Kalevi Lehtinen kuvaili: “Evankeliumi ei ole surusanoma, vaikka uskovaiset usein näyttävätkin hengellisissä kokouksissa siltä kuin olisivat hautajaisissa.”
On totta, että siinä vaiheessa kun kohtaa jotakin Jumalan pyhyydestä, ihminen putoaa polvilleen ja painaa päänsä. Ihminen tajuaa pienuutensa Luojansa edessä. Sen sijaan ilosanoma, jonka majesteettinen Kuningas Jeesus on meille tuonut, on sekä ilon aihe että voima.
Tuusulalaiset Kati ja Topi Kaaresoja huomasivat, että ilman tietoista asennemuutosta perhe voi helposti siirtää lapsille kokemuksen uskosta suorittamisena. Perhe on kuitenkin voimallinen yksikkö iloitsemaan Jumalan seurasta ja Hänen kanssaan. Jumala ei ole kuuro, mykkä eikä varsinkaan etäinen, vaan Hän on tarkoittanut omansa lapsenkaltaiseen yhteyteen kanssaan. Näistä pohdinnoista Kati Kaaresoja kokosi kirjan “Perheiden ja perhosten aika”. “Lastenkaltaisuus on yhteydessä olemista, tarvitsevuutta ja vastuunoton harjoittelua”, Kati Kaaresoja kirjoittaa. Se on myös liitoa perhosen keveydellä esteidenkin yli, ei ajelua niitä päin panssarivaunulla. Kaaresojien mukaan perheiden olisi aika nousta tietoisesti tähän lentoon.
Rukous on lepoa
Monet kristityt perheet ovat epätietoisia siitä, miten uskominen tapahtuu käytännössä – muuta kuin että vietetään kristillisiä juhlia. “Vietetään aikaa rukouksessa yhdessä Totuuden Hengen kanssa ja opetellaan kuuntelemaan, mitä salaisuuksia ja rukouksia Hänellä on sydämellään”, Kati Kaareoja kirjoittaa. “Kun olemme rukouksissamme linjassa Sanan ja Pyhän Hengen kanssa, ei mikään voi tulla esteeksi rukouksillemme! Siinä, että voimme vain liittyä itse Jumalan rukouksiin ja rukoilla yhdessä Hänen kanssaan, on myös täydellinen lepo ja ilo. Rukous on lepoa. Koko elämämme, myös rukous, rakentuu JUMALAN armolle ja JUMALAN teoille — yhteydellemme Hänen kanssaan.“
Kaaresojat siirtävät lapsilleen tietoisesti tapaa kohdata Jumalan hyvyys vaikkapa luonnon kauneudessa. Jumalaa voi kiittää ja ylistää ihailemalla Hänen töitään. Ylistys voi olla tanssia ja liike voi olla rukousta. “Olemme vanhempina opetelleet katselemaan Jumalaa ja rukousta lasten silmin ja hyödyntämään myös toiminnallisuutta, mielikuvitusta ja taidetta. Olemme etsineet lapsenkaltaisuuden silmälaseja”, Kati Kaaresoja kirjoittaa.
Terveellä itsetunnolla
Aikuiset ovat usein kuormittuneet turhilla esteillä, jotka estävät heitä nauttimasta Jumalasta lastenkaltaisen tavalla. Kati löysi kerran tyttärensä piirtämästä jalkakäytävälle värikkäitä ihmishahmoja. Iloisia liitupiirroksia täydensivät asvaltissa kauniisti kirjatut raamatunjakeet. Kati kertoo miettineensä jälkeenpäin, miksi hänen ensimmäinen reaktionsa oli koomisesti, että hän ei sitten tunne noita lapsia.
“Oma hetkellinen ensireaktioni yllätti”, Kati Kaaresoja sanoo. ”Korvat punoittaen kuuntelin ihmisten ihailevia kommentteja odottaen koko ajan negatiivista pöllytystä tai tuhahtelua. Mutta ei: Ihmiset ihailivat piirroksia ja lukivat uteliaina Raamatun kohtia, jotkut keskenään kommentoiden. Yhtään negatiivista lausetta en kuullut.”
Jumalan soturina
Jumala tahtoo, että taisteluidenkin keskellä voimme levätä Jumalassa ja Hänen yliluonnollisessa rauhassaan, Kati Kaaresoja muistuttaa. ”Jeesuksen soturit ovat rakkauden, ilon ja rauhan sotureita”, hän kirjoittaa. ”Koko käsite soturi on maallisen vallanhalun, julmuuden ja vihollisen valhesonnan vääristämä. Meidän tulee kuoria vihollisen valheen nahka käsitteeltä Jumalan soturi. ‘Ei väellä ja voimalla vaan minun Hengelläni.’”
Kati Kaaresojan mukaan lapsenkaltaisuus on läsnäoloa, jota maailma ei tunne. “Se on täynnä luottamusta Isään ja uskoa siihen, mikä ei vielä näy”, hän kirjoittaa. ”Se on voimaa, joka ei alistu kovuuden ikeen alle. Se on vahvuutta, jolla ei ole tekemistä väkivallan kanssa. Se on herkkyyden voimaa. Perhosen lentoa, johon panssarivaunujen tykinpiiput eivät pysty eivätkä notkistu. Se on Jumalan läsnäoloa maailmassa ja lepoa Hänessä.”