Olimme viikonlopun lepäämässä vanhassa kartanossa. Tutkin kartanon historiaa ja sieltä tuli esille, kuinka vuosisatojen kuluessa kartanoa oli ryöstetty ja poltettu. Nyt kartanohotelli oli kauniisti entisöity ja menneet kauheudet ovat historiaa. Kulkiessani kartanon mailla tunsin surua siitä, mitä menneet sukupolvet olivat saaneet kokea. Katselin aikaisempien omistajien valokuvia seinillä. Niistä kuvastuu mennyt maailma, jota ei enää ole. Kävellessäni kartanon tiluksilla rukoilin paikkaa vapaaksi menneisyyden kahleista.
Vanhat puut humisivat niin kuin ovat vuosisatoja humisseet ja kuivat vaahteran lehdet kahisivat jaloissa, muuten oli hiljaista. Tuntui hyvältä haistella syksyistä metsää ja ylentää sydän Jumalan puoleen. Mieleeni tuli laulu, jossa lauletaan: ”Ei ole mitään pysyvää, jälkemmekin häviää. Risti vain jälkeemme jää.” Vuosisadat ja sukupolvet seuraavat toisiaan, mutta Jeesuksen risti seisoo paikallaan. Ristin hiljainen Jeesus kutsuu meitä seuraansa ja näyttää tien kotiin. Aina siihen asti kunnes Jeesus, Kunnian Kuningas, saapuu maan päälle kaikkien pyhiensä kanssa. Jos olemme polvistuneet Jeesuksen ristin juurelle ja saaneet syntimme anteeksi hänen nimessään ja veressään, olemme silloin pyhien joukossa, kun Jeesus saapuu hallitsemaan maailmaa. Suuri ihmismassa kulkee ristin ohi kohti kadotusta, monet heistä tietämättä edes, kuka Jeesus on.
Meidän, jotka tiedämme, on kerrottava Jeesuksen sovitustyöstä. Raamatussa sanotaan (Room. 10: 13-15): ”Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen häntä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa häneen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä?” Kukaan Jeesukseen uskova ei ole vapaa lähetyskäskystä, se koskee jokaista. Tavalla tai toisella meidän tulee olla mukana viemässä sanomaa Jeesuksesta tämän pimenevän aikakauden ihmisille.
Lähetyskäskyn toteuttamiseksi olemme tehneet työtä neljätoista vuotta ja rakentaneet yhteiskristillisen TV7-kanavan yhdessä rakkaiden Jeesuksen ystävien kanssa. Näin Jeesuksen julistama pelastussanoma kuuluu ja näkyy laajalti. ”Kun tulin tienristeykseen, lähdin kulkemaan tietä, jota vain harvat kulkevat”, on erään Jumalan miehen toteamus. Mikäli sydämessä ei pala rakkaus Jeesukseen ja lähimmäisiin, ei kaidan tien kulkeminen huvita. Kaikki lähtee rakkaudesta ja päättyy rakkauteen. Siinä välissä on ristin tie.
Katselin kartanon mailla kulkevaa jokea, joka hiljalleen virtasi eteenpäin ja kuljetti mennessään puiden värikkäitä lehtiä. Elämä on kuin virta, joka juoksee pois. Monet asiat, työt ja toimet kulkevat kuin lehdet virran mukana menneisyyteen. Niin paljon uhraamme aikaamme asioiden ja erilaisten tehtävien tekemiseen, joilla ei kuitenkaan ole kovinkaan suurta merkitystä. Puhumme joutavia ja arvostelemme toisiamme tietämättä kuitenkaan, mikä asioiden todellinen laita on.
Kohtasin matkalla epätoivoisen isän, jonka nuori tytär on sekaantunut huume- ja viinaporukkaan. Tyttö on kotona joskus ja muun ajan ties missä. Isän sydän on murtumaisillaan huolesta ja surusta. Mitä voin sanoa? Itsekin liikuttuneena saan rukoilla Jeesuksen nimessä vapautusta tyttärelle paholaisen kahleista. Vapautusta isälle murheesta ja huolesta. Tiedän, etteivät rukouksin kannetut lapset joudu hukkaan. Jumalan kädestä ei putoa lintukaan, saati siihen uskossa rukoiltu lapsi. Kenenkään uskon rukous ei jää vastausta vaille. Meillä on elävä Kaikkivaltias Jumala, jonka puoleen saamme kääntyä Jeesuksen nimessä.
Kiitos ja ylistys olkoon Kaikkivaltiaan, Pyhän Jumalan. Kun rukouksessa käännyimme Jumalan puoleen, Hän vastaa kyllä, kun hänen aikansa on.
Mirja
