Kultaistet koivut pudottavat kultaisia lehtiä kylätielle. Kävelen kultaisten lehtien lehtisateessa. Miten kaunista! Siitä on vasta puoli vuotta, kun lehdet puhkesivat puihin kauniin vihreinä. Puolen vuoden päästä odotan jälleen niiden puhkeamista. Vuodessa tapahtuu niin paljon luonnossa, ja ihmiselämässä.
Kuinka olisimme voineet ymmärtää vuosi sitten, että maailman meno muuttuu niin totaalisesti kuin se on pienen viruksen irti pääsyn vuoksi muuttunut? Näiden puiden elämään, jotka lehtensä pudottavat tuulen vietäväksi, koronavirus ei vaikuta. Pieni lehti kertoo Jumalan valtasuuruudesta. Luojan kädenjälki, Hänen luomistyönsä ja voimansa, tulevat esille kaikkialta, mihin katson. Se tuntuu ja näyttää niin hyvältä ja kauniilta.
On turvallista tuntea ja tietää olevansa Jumalan lapsi ja kuuluvansa Jumalan perheeseen. Auringon paisteessa keltaiset koivut muuttuvat kultapuiksi. ”Paista, armas Jumalan aurinko, minun sydämeeni niin, että se muuttuu myös kultaiseksi ja kauniiksi. Ajatukseni, sanani ja kätteni työt muuttuisivat suloiseksi tuoksuksi, joka nousee Jumalan valtaistuimelle. Kaikesta päästä maahan, mi painaa, suo riemuiten nousta Luojani luo.” Nämä laulun sanat nousivat mieleeni, kulkiessani kylätiellä kultaisten lehtien lehtisateessa.
Nyt kun siirryimme kesäajasta talviaikaan, tulee pimeä aikaisin. Valon määrä vähenee ja pimeyteen on vaikea tottua. Pimeyden keskeltä tekee mieli päästä nopeasti valoon. Autollakin on pimeässä ikävä ajella. Siihen on vaan taas totuttava. Hengellinen pimeys, masentuminen ja elämän tarkoituksettomuus näyttävät myös lisääntyvän. Elämän moninaiset huolet esim. taloudesta, terveydestä ja maailmanlaajuisesta lamasta täyttävät mielen päivin ja öin. ”Kuinka pääsen yli tai ali, että voisi saada avun ja turvan?” Näitä asioita ja monia muita huolia kuulen usein. Kysyn silloin, että miten on rukouselämäsi. Vastaus on usein, ettei tässä tilanteessa oikein jaksa rukoilla.
Jeesus sanoo: ”Minä kuljetan heitä, kun he kulkevat rukoillen.” Rukous on avain suuren ja pienen huolen oveen. Kun menen luottavaisin mielin uskoen, että Jeesus ihan oikeasti kuulee rukoukseni, väistyy murheen taakka sydämeltä. Joskun minun on jatkettava rukousta pitkäänkin, kun vastausta ei kuulu. Mutta Jumalan aikataulu kaikkien asioiden osalta on hyvä ja oikea. Kun katson elämäni päiviä taaksepäin, näen kuinka johdonmukaisesti ja oikeaan aikaan Jumala on vastannut rukouksiini ja minua johdattanut.
Olen usein miettinyt, kuinka Jumala niin kovasti toivoo ja tarvitsee meidän rukouksiamme. Hän, joka on kaikkea ymmärrystämme ylempi, maan ja taivaan Luoja. Olemmehan me Jumalan perhettä, hänen rakkautensa kohde, jonka kanssa hän haluaa kommunikoida. Jumala kaipaa yhteyttä, hän haluaa olla mukana arjessamme ja juhlassamme. Yhteys on Jumalalle tärkeä niin kuin meille ihmisillekin. Tätä yhteyttä ylläpidämme rukouksen kautta.
Olin puhumassa naisten kahvilassa, jossa kaikilla oli maski kasvoilla. Oli niin outoa katsoa kuulijoita ja saada yhteyttä heidän kanssaan. En tiennyt hymyilivätkö vai olivatko totisia. Jotkut kysyivät, tunnenko hänet, mutta minun piti sanoa, etten tunnista kuka olet. Mietin tätä aikaa, joka eristää meitä toisistamme. Se ei ole ainakaan Jumalan tarkoitus. Sielunvihollinen on saanut maailman valtaansa ja vie tuhovoimaa näin koronan kautta eteenpäin. Luonnotontahan tämä on. Toivottavasti ihmiset eivät totu maskeihin ja peitä itseään niiden taakse silloinkin kun se ei ole enää tarpeellista.
Christinan joululehti on tekeillä. Iloitsen siitä, että Jeesus tuli maailmaan ja että saamme taas pian juhlia hänen syntymäänsä. Tahtoisin, että lehti kirkastaisi Kristuksen tuomaa ilmoitusta, hyvää sanomaa maailmalle, joka erikoisesti tänä aikana on niin tarpeellista kuulla.
”Ei luoksensa nyt minun sieluni yllä.
Niin pitkä on sydänten tie.
Sinun silmäsi, Jumala näkevät kyllä,
jos murheessa nyt taikka tuskassa sielunsa lie.
Avaa hänelle kaikki hohtavat ikkunat taivaan
ja tuoretta kastetta henkensä ylitse jaa.
Mua ethän soimaa, jos rukoillen katson vaivaan,
ma, johon en kukkaa, en pisaraa kantaa saa.
Jos kohdata salli et sydämiemme
nyt alhaalla polulla maan.
Ma tiedän, sä johdat onneksemme.
Sun tiesi on parhain, suot hyvyyttä ainoastaan.
Suo silloin olla mun nimetön rukous hälle
ja piilossa tuoksuneen kukkasen kuiskaus.
Pane kätes nyt sydämen kohdalle tykyttävälle
ja kuule vain kiitos ja ymmärrä huokaus.”
Mirjami Lähteenkorva
Mirja
