Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Matt 6:11
Yrjö Müller oli jo koulupoikana tottunut valehtelija ja varas. Varas, joka varasti isältään ja tovereiltaan. Isä osoitti konfirmaatiolahjan Yrjön rippi-isälle. Tämä lahja päätyi Yrjön omiiin taskuihin. Hän toimitti papille vain yhden kahdestoistaosan isän lahjarahoista.
Mutta Yrjö Müllerin, joka ei itsessään ollut mitään, Jumala kuitenkin kutsui omakseen ja valmisti hänet orpolapsityöhön Englantiin. Hänen työnään nousi 1800-luvulla Bristolin kaupunkiin viisi valtavan suurta rakennusta orpoja varten.
Kun 90-vuotiaalta Mülleriltä kysyttiin, oliko Herra aina ollut uskollinen lupauksilleen, hän vastasi:
”Aina. Hän ei ole koskaan pettänyt minua. Lähes 70 vuoden aikana olemme saaneet kaiken, mitä työhön on tarvittu. Koskaan ei ole puuttunut yhtäkään ateriaa. Ei koskaan! Sadat kerrat olemme alkaneet päivän ilman pennyäkään rahaa, mutta juuri tarvittavalla hetkellä Jumala on lähettänyt rahat.
”Meillä ei ole komiteoita, ei keräysjärjestelmää eikä lahjarahastoja. Kaiken olemme saaneet vastauksena uskon rukouksiin. Olen luottanut yksin Jumalaan.
”Odota suuria Jumalalta, niin saat suuria. Olen ylistänyt Häntä, kun Hän on lähettänyt kuusi pennyä ja ylistänyt Häntä, kun Hän on lähettänyt 12 000 puntaa.”
Jumala oli kutsunut saksalaisen varkaan työhön, jossa hän joutui päivittäin olemaan polvillaan Herran edessä anoessaan varoja. Müller ei koskaan pyytänyt ihmisiltä rahaa. Vaikka hänkin oli usein masentunut, hän ei koskaan menettänyt toivoa ja luottamusta Jumalaan.
Hän oli kestävä rukouksessa, koska hän anoi varoja Jumalan kunniaksi. Ei itselleen. Nuorukaisena hän oli varastanut. Mutta nyt hän etsi aina ensin Jumalan tahtoa. Siksi hänelle annettiin kaikki se, minkä hän tarvitsi. Päivittäinen ruoka yli 2000 ihmiselle! Rahat rakennusprojekteihin! Työntekijöiden ja hoitajien palkat! Kaikki tämä yksin Jumalalta pyydettyinä!
Ystäväni, älä rukoile rikkautta! Äläkä köyhyyttäkään! Kumarra pääsi rukoukseen ja rukoile kanssani rukous:
”Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme!”
Teksti: Veli Johannes