Mutta sinä, Herra, hallitset ikuisesti, Sinun nimesi kaikuu polvesta polveen. Sinä nouset ja armahdat Siionia. Sen aika on tullut, armon aika. Ps 102: 13,14
Rakas Jumalan lapsi, sinä, joka olet nääntynyt ja onneton, avaa sydämesi Herralle! Sinä voit tämän psalmin kirjoittajan tavoin aloittaa kärsimyksiesi ja tuntojesi luettelemisen.
Sinä valvot yösi, olet yksin kuin katolla kyyhöttävä lintu. Kyyneleet maustavat juomasi. Lakastut ruohon lailla. Päiväsi haihtuvat kuin savu, tuska polttaa luitasi kuin tuli. Et muista enää syödäkään, huokailet vain. Huudat apua Herralta, että Hän kallistaisi korvansa puoleesi eikä viivyttäisi vastaustaan.
Ahdistuksessasi voit jopa syyttää Luojaasi, että Hän on vihansa vimmassa paiskannut sinut maahan. Mutta tämä valittelu ei lopulta tuo apua eikä helpotusta sinulle.
Ystäväni, sinä katsot vaikeuksien kautta Jumalaan, kun sinun pitäisi katsoa Jumalan kautta vaikeuksiasi. Vaihda tarkastelupiste itsestäsi Jumalaan! Ja maailmasi kirkastuu.
Näin teki psalmimme kirjoittaja. Puolessa välissä psalmia, päivän tekstin kohdalla, hän käänsi katseen itsestään Jumalaan: ”Mutta sinä, Herra, hallitset ikuisesti.” Toivo astui epätoivon sijaan. Hän näki Jumalan valtakunnan suuruuden ahdistuksensa keskelläkin. Hän ymmärsi, että Jumala kuulee vankien vaikerruksen ja vapauttaa kuoleman omat. Ja Jerusalem tulee kaikumaan Hänen kiitostaan.
Rakas Jumalan lapsi, avaa sinäkin sydämesi Herralle! Sinäkin kuulut Jumalan Siioniin. Lausu uskossa kiitos Luojallesi: ”Sinä nouset ja armahdat Siionia. Sen aika on tullut, armon aika.”
Teksti: Veli Johannes