15.9.2021

Jos silloin kansani, jonka olen ottanut omakseni, nöyrtyy ja rukoilee, kääntyy minun puoleeni ja hylkää pahat tiensä, niin minä kuulen sitä taivaaseen, annan sen synnit anteeksi ja teen sen maan jälleen terveeksi. 2 Aik 7: 14

Kun Salomo oli saanut valmiiksi Herran temppelin ja oman palatsinsa, niin Herra ilmestyi hänelle uudelleen yöllä. Salomo sai neljä ohjetta ylpeälle, uppiniskaiselle kansalle. Miten heidän oli toimittava, jos Herra ojentaa kansaansa ja lähettää kuivuuden, heinäsirkat tai ruton. Oikeaa parannuksentekoa oli sitten seuraava kolme siunausta.

Me kristityt olemme Raamatun sanoin valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa. (1 Piet 2: 9) Päivän jakeessa Jumala antaa siis meillekin oikean parannuksenteon askeleet!

Ensimmäinen askel on nöyrtymisesi, oman syntisi näkeminen Jumalan silmin. Ja silloin tapahtuu Jumalan armosta sydämessäsi todellinen murtuminen.

Toinen askel on avunpyynnön, rukouksen tie. Oman syntisyytesi ja voimattomuutesi tunnustaminen.

Kolmantena askeleena käännyt tällä rukouksen tiellä ainoan todellisen Jumalan puoleen. Profetaalisesti tämän voi ymmärtää myös kääntymisenä Jeesuksen puoleen, sillä alkutekstissä puhutaan Jumalan kasvojen (Messiaan) etsimisestä. (Katso 4.1.)

Neljäs askel ja se vaikein! Hylkäät syntisi, pahat tiesi!

Silloin taivas avautuu! Herran silmät ja korvat ovat avoinna. Herra kuulee sinua taivaaseen, antaa sinun syntisi anteeksi ja tervehdyttää sinun elämäsi.

Ja vielä ihmeellisempää! Herra tekee koko maamme jälleen terveeksi, kun kansana nöyrrymme, rukoilemme, käännymme Hänen puoleensa ja hylkäämme pahat tiemme.

Teksti: Veli Johannes