Älä torju, poikani, Herran kuritusta, älä katkeroidu, kun hän ojentaa sinua — jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa, niin kuin isä omaa lastaan. Sananl 3: 11,12
Olohuoneessa pojat riehaantuivat leikeissään. Jone tunki ukin kielloista huolimatta sohvan taakse, seinän ja sohvan väliin. Asiasta oli ollut puhetta ennenkin useaan otteeseen. Niinpä ukki painoi sohvan lujasti seinää vasten niin, ettei Jone päässyt irti. Itkua ja raivoa, ennen kuin ukki armahti vankia.
Kuitenkin myöhemmin lukuhetkessä Jone kiipesi ukin syliin. Ja illalla, matkalla mummolasta kotiin, Jone halusi välttämättä kulkea käsi kädessä ukin kanssa. Mäen yli, pimeän metsän läpi kotiin.
Tämä toistui tulevina kuukausina. Satuja luettaessa Jonen piti päästä ukin syliin, ja kotimatka sujui Jonen pitäessä koko ajan ukkia kädestä.
Älä torju, poikani, Herran kuritusta, älä katkeroidu, kun hän ojentaa sinua.
Rakas Jumalan lapsi, tämä sana on sinullekin, kun ihmettelet osallesi lankeavia vaikeuksia. Ymmärrä, että Jumalalla voi olla sinulle asiaa. Hän on ehkä yrittänyt jo monta kertaa puhua jostakin, joka on Hänen tahtonsa vastaista. Voit olla jopa tiellä, joka vie kuolemaan.
Mutta sinä et ole halunnut kuulla sitä pientä nuhdetta henkesi syvyydessä, et läheistesi selväsanaisia viestejä.
Ja nyt Isälläsi, joka rakastaa sinua, ei ole muuta mahdollisuutta kuin kurittaa sinua. Olet tunkenut itsesi ahtaaseen paikkaan, ja Jumala lukitsee sinut sinne. Voit itkeä ja raivota aikasi. Ja kun nöyrryt ylpeydestäsi ja otat kurituksen vastaan opetuksena Jumalalta, silloin on tullut vapautuksesi hetki.
On aika kiivetä taivaallisen Isäsi syliin. On aika ottaa Häntä kädestä kiinni. On aika kulkea pimeän metsän läpi kotiin.
Teksti: Veli Johannes