14.5.2021

Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua. Joh 12: 26

Jeesus on juuri, viisi päivää ennen pääsiäistä, ratsastanut aasinvarsalla Jerusalemiin. Väkijoukko, joka on tullut juhlille rukoilemaan Jumalaa, saa kuulla, kun Jeesus puhuu arvoituksellisin sanoin edessä olevasta kuolemastaan. Päivän jakeessa hän kuitenkin puhuu meitä koskien neljästä tärkeästä, jopa ihmeellisestä asiasta.

Ensiksi Jeesus kysyy tahtoasi. Hän ei pakota ketään. Hän vain kysyy: tahdotko olla Hänen palvelijansa.

Toiseksi Hän kehottaa sitä, joka tahtoo palvella Häntä, seuraamaan itseään. Ketään muuta tämä kutsu ei koske. Jos et sydämessäsi tahdo asettua palvelijaksi, et tule onnistumaan Jeesuksen seuraamisessa. Palvelutehtävän, suuren tai pienen, Jumala on sitten aikanaan osoittava sinulle.

Kolmanneksi Jeesus toteaa tosiasian. Siellä, missä Hän on, siellä Hänen seuraajansakin ovat. Ellei näin ole kohdallasi, niin et ole Hänen palvelijansa.

Älä pelästy vaikeuksia, joita tällä tiellä joudut kohtaamaan. Jeesuskin kulki kärsimysten kautta voittoon. Muista kuitenkin ahdingoissasi, että Jeesus, kipujen mies, sairauden tuttava, on siellä kanssasi.

Neljänneksi Jeesus ilmoittaa ihmeellisen asian. Jos palvelen Jeesusta, niin Isä kunnioittaa minua! Suuri Jumala, maailmankaikkeuden Luoja, kunnioittaa minua, pientä syntistä ihmislasta! Tämän rinnalla kalpenevat kaikki maailman antamat kunnianosoitukset.

Herra Jeesus Kristus, kiitos Sinulle siitä, että rohkaiset minua, heikkoa ja arkaa!

Kiitos, että Sinä lahjoitat minulle halun palvella Sinua ja halun seurata Sinua!

Teksti: Veli Johannes