5.5.2021

Autuas on se, joka ei loukkaannu minuun. (KR-38) Luuk 7: 23

Kreikan sanan scandalidzo (loukkaantua) pohjana on substantiivi scandalon (viettelys, loukkaus, lankeemus). Scandalon tarkoitti kuitenkin alun perin yksinomaan keppiä, joka piti auki eläimille asetetun ansan luukkua. Ansa laukesi, kun saalis tarttui houkuttelevaan syöttiin.

Loukkaantuminen on Saatanan syötti, jolla hän saa meidät virittämäänsä ansaan. Kuinka houkuttelevaa onkaan loukkaantua, kun tuntee joutuneensa väärin kohdelluksi!

Suomessa pastoripariskunta menetti vastasyntyneen lapsensa. He kokivat, ettei Jumala vastannut heidän rukouksiinsa. He loukkaantuivat Jumalaan, ja näin Saatanan virittämä ansa laukesi. He luopuivat pastorin toimestaan, ja seurakunta hajosi.

Oli toinen pariskunta, joka ymmärsi, että Jumalan sallimalla kärsimyskoululla voi olla silmiltämme salattu tarkoitus. He olivat lähetystyössä eräässä kristinuskolta suljetussa maassa. Lähetyspaikassaan he eivät saaneet mitään kontaktia kylän vihamielisiin asukkaisiin.

Mutta sitten heidän pikku lapsensa sairastui ja menehtyi vanhempien rukouksista huolimatta. Sillä hetkellä he eivät ymmärtäneet, miksi kävi näin.

He eivät kuitenkaan loukkaantuneet, vaan alistuivat Kaikkivaltiaan tahtoon.

Kylän asukkaat tulivat lohduttamaan. Surun kautta syntyi yhteys. Näin pikku lapsen kuolema avasi tien evankeliumin voittokululle siinäkin kylässä. Ja Herran siunauksena vanhemmille syntyi vielä monta lasta.

Jeesus, auta minuakin olemaan loukkaantumatta, kun joudun kärsimyskouluun, jota en ymmärrä!

Auta minua kiittäen odottamaan ”kouluni” tarkoitusta, tarkoitusta, joka vielä kerran silmilleni avataan!

Teksti: Veli Johannes