Hyvä oli, että jouduin nöyrtymään, näin minä opin sinun määräyksesi. . . . Oikein oli, että panit minut nöyrtymään. Ps 119: 71,75
Edellä psalminkirjoittaja on jo todennut, että hän kulki harhateitä, kunnes joutui nöyrtymään. Nyt hän vielä tunnustaa, että se oli Herra, joka pani hänet nöyrtymään. Hän tunnustaa, että se oli hänelle oikein. Ja nöyrtymisen hedelmänä hän oppi tuntemaan Herran määräykset.
Nyt Jumalan käskyt ovat hänen ilonsa, toivonsa ja riemulaulunsa. Hän kaipaa, janoaa, etsii, tutkii ja rakastaa niitä. Ja niistä hän kiittää. Hän on löytänyt juutalaiselle kansalle ilmoitetun todellisen aarteen: ”Siionin aarre on Herran pelko.” (Jes 33: 6)
Rakas sielu, millaisia harhateitä sinä kuljet? Janoatko tai tavoitteletko itsellesi Jumalalta lahjoja ja kalleuksia, jotka ovat omasta mielestäsi taivaallisia aarteita? Ehkä ne ovatkin vain maallisia aarteita. Ehkä olet harhautunut etsimään väärästä suunnasta.
Tunnettu julistaja F.B. Meyer on sanonut: ”Minulla oli tapana ajatella, että Jumalan lahjat ovat hyllyillä, hylly aina toisen yläpuolella. Mitä pitemmiksi kasvaisimme kristityn osassa, sitä helpommin yltäisimme niihin. Ymmärrän nyt, että Jumalan lahjat ovat hyllyillä, hylly aina toisen alapuolella. Ei ole kysymys pitemmäksi kasvamisesta vaan alemmaksi kumartumisesta. Meidän täytyy mennä alas, aina alas, saadaksemme Hänen parhaita lahjojaan.”
Herra, jos harhaannun tavoittelemaan niitä ylähyllyjen ”aarteita” enkä kuule varoituksiasi, niin ohjaa sinne alahyllyille — vaikka nöyryytyksen kautta! Sieltä löytyvät parhaat lahjasi, jotka tosin maailman silmissä usein näyttävät mitättömiltä.
Sieltä löytyvät aarteet, jotka ovat avukseni, kun etsin, Herra, tahtosi tietä ja kun sitten vaellan tätä tietäsi!
Teksti: Veli Johannes