Jumalan suunnitelma kansaamme kohtaan

image

Kevään ensimmäinen kuukausi on maaliskuu. Sataa räntää, ja järvi on harmaana edessäni. Kuitenkin tietoisuus siitä, että talvikuukaudet ovat takana, saa mielen iloiseksi ja odottavaksi. Talvea ei oikeastaan täällä etelässä ollutkaan. Lohjanjärvi ei ole jäätynyt, eikä lunta ole tarvinnut lapioida. Vaikka me ihmiset olemme ihmeissämme lämpöisistä säistä ja runsaista vesisateista, on turvallista tietää, että Jumala johtaa viime kädessä kaikkea. Hän säät ja ilmat säätää.

Ihminen on saanut tehtäväkseen viljellä ja varjella maata, mutta siinä se ei ole onnistunut, vaan ihminen on toiminut luontoa tuhoavalla tavalla. ”Niinpä luomakuntakin hartaasti ikävöi ja odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakuntakin on alistettu katoavaisuuden alle – ei omasta tahdostaan, vaan alistajan – kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkaiden vapauteen” (Room. 8:19-21).

Jumalan lapset ja luomakunta odottavat vapautta synnin ja kuoleman orjuudesta. ”Uudeksi minä teen kaikki” (Ilm. 21:5).

Olen lukenut Suomen historiaan 1900-luvulta vuoteen 2000 sijoittuneita tapahtumia. Ihmettelen nopeaa kehitystä ja vaurauden kasvua tämän sadan vuoden aikana. Suomi on harpannut ison harppauksen itsenäistymisen ja sotien kautta hyvinvointivaltioksi. Kuinka vähälukuinen kansa pystyi nousemaan köyhyydestä ja sorrosta näin upeaksi kansaksi? Se on vain niin suuri ihme. Jumalan avulla ja hänen suunnitelmissaan on jotain paljon enemmän kuin me nyt osaamme ajatella. Tämän päivän luopumus ja lainsäädäntö eivät voi estää Jumalan suunnitelmia maatamme kohtaan. Rukouksien tulee nousta kuin ketjulaulu ympäri Suomen. Siihen mihin toinen lopettaa, siitä toinen jatkaa. Silloin yhdymme Jumalan hyvään suunnitelmaan, joka toteutuu pahuuden voimien estelyistä huolimatta. Jumala antoi voimaa menneille sukupolville taistella Suomen itsenäisyyden puolesta. Hän antaa nyt uskoville voimaa ja yhteyttä rukoilla Suomi vapaaksi pahuuden ja vääryyden vallasta.

Tämä kuva piirtyy hyvin selvästi omien silmieni eteen ja se on piirtynyt myös monen muun uskovan ja seurakunnan silmien eteen. Pidämme kiinni Jumalan lupauksista ja hänen Sanastaan. Uskomme Jumalan kaikkivaltiaaseen voimaan ja rakkauteen, joka on ilmestynyt meille Jeesuksessa Kristuksessa.

Myös TV7-kanava on olemassa tämän vapauden ja uskovien yhteyden saavuttamiseksi, jotta rukouksemme ja ylistyksemme kansamme ja maamme puolesta nousee ylös Jumalan valtaistuimelle.

Odotan kovasti kevään tuloa. Olen ostanut tulppaanin sipuleita ja helmililjoja ruukussa. On niin mukava seurata, kuinka sipuleista lähtee avautumaan kukka. Nämä pienet kevään viestin tuojat, suloiset kukkaset, tuottavat minulle iloa. Haluan kukkia kotiin, ja myös TV7-toimituksessa on eläviä kukkia. Kun olen uupuneella mielellä, menen Plantagenin kukkakauppaan ja katselen siellä kukkia ja kasveja. Jumalan hyvyys ja kauneus tulee esille kukkien ja kasvien kautta.

Seuraava Christina-lehti on työn alla. Lehden teema on yksin ja yhdessä. Vaikeaa on olla yksin ja vaikeaa on olla yhdessä, mutta tasapuolisesti kumpaakin on varmaan hyvä tilanne. Olen ollut yksin ja kaivannut seuraa, läheistä ihmistä. Olen ollut myös ihmisten kanssa uupumukseen asti ja toivonut, että saisin olla edes hetken yksin. Christina-lehti on tarkoitettu niin yksinäisen iloksi kuin väsyneen virkistykseksi.

Koronavirus ravistelee koko maailmaa. Rukous on ase myös tämän yllättävän vastoinkäymisen edessä. Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä ja varjelee kotimme ja meidät pahuuden voimilta. Turvataan hänen verensä voimaan ja julistetaan Jumalan kunniaa.

”Nyt päivän kuorma vain kerrallaan.
En pyri mä kauaksi katsomaan.
Hän armon ja askeleet antaa.
Tuo taivainen lyhty kirkkauttaan,
joka askeleella mä kokea saan.
Isän voimakas käsi mua kantaa.”

Hilja Aaltonen

Mirja